Tutkimus: Tiedotus tökki Jokelan koulusurmissa

Kotimaa 26.2.2009 05:25

Melkein kaikki asianosaiset olivat pitkään tietopimiössä Jokelan kouluampumisten jälkeen, koska keskusrikospoliisilta ei saatu tiedonmurustakaan viiteen tuntiin, kertoo uusi tutkimus. Kauhajoella kokemuksesta oli jo otettu opiksi.Candles burn in rememberance near the Jokela school early morning on November 9, 2007, a two day's after a shooting at the Jokela school centre in Tuusula, Southern Finland. Kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva

Jokela 9. marraskuuta 2007, kaksi päivää kouluasurmien jälkeen. (Kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva)

Jokelan ja Kauhajoen kouluampumiset iskivät hyvinvointivaltion symboliseen ytimeen, kouluun, ja samalla mullistivat sekä johtajuuden että median perinteisiä kuvioita, todetaan ensimmäisessä vertailevassa tutkimusraportissa koulusurmien viestinnästä.

Torstaina julkistetun tutkimuksen ovat tehneet yliopistonlehtorit Salli Hakala ja Johanna Sumiala Helsingin yliopistosta sekä Työterveyslaitoksen tutkija Minttu Tikka.

”Kriisi paljastaa organisaatioiden, yksityisten ihmisten ja median toimintatavoista ja kulttuurista enemmän kuin mikään muu tilanne”, tutkijat sanovat.

Poliittiset toimijat tasavallan presidenttiä myöten jäivät taka-alalle, kun ampujat ja heidän uhrinsa nousivat superjulkisuuteen. Myötätunnon osoittaminen pelkästään tiedotteella tai luettuna puheena suorassa televisiossa näytti virkamiesmäiseltä sururituaalilta ampujien ”kuvamanifesteihin” verrattuna. Jokelan kriisissä vain eduskunta pystyi vahvaan symboliseen eleeseen keskeyttämällä täysistuntonsa.

Tsunamin jälkeen luotuun kriisijohtamisen malliin joukkomurha suomalaisessa koulussa ei kuulunut, koska sellaisen ei uskottu olevan mahdollinen.

Valtakunnallisten johtajien tilalle kansakunnan hädässä nousivat osin paikalliset viranomaiset – tai olisivat nousseet, jos olisi annettu. Ylhäältä päin, suoraan ministeriöstä, nimittäin lähetettiin johtaja ”perustamaan kriisikeskusta”, vaikka se oli paikallisesti perustettu. Tästä ei ilmoitettu Tuusulan kunnanjohtajalle, joka lain mukaan oli vastuussa myös kriisikeskuksesta. Samalla uudelle johtajalle siirtyi operaation johto- ja tiedottamisvastuu, mistä aiheutui tietokatkoksia.

Isot pojat
paikalle

Tuusulan kunnassa oli jo varttitunnin kuluttua ampumisten jälkeen käynnistetty valmiussuunnitelman mukainen kriisiorganisaatio, joka sopi käytännön toimista nopeasti. Paikan päälle Jokelaan ehdittiin hetkessä ja suurehkolla joukolla. Keski-Uudenmaan poliisi organisoi koulun pelastamisen, aloitti evakuoinnin ja hälytti paikalle muita poliisivoimia.

Paikallispoliisi otti varhaisessa vaiheessa myös tiedotuksen osaksi kriisin hallintaa: ensimmäinen tiedote, jossa kerrottiin ainakin kolmesta uhrista, annettiin tunnin kuluttua siitä, kun tapahtumat tulivat poliisin tietoon. Kirjallisessa tiedotteessa annettiin myös poliisin yhteystietonumero.

Kunnan valmiusjohto kuitenkin halvaantui, kun sosiaali- ja terveysministeriö päätti lähettää kriisikeskukseen oman kokemattoman johtajan naapurikunnasta.

Paikallispoliisin aloittama nopea tiedonvälitys puolestaan katkesi siihen, kun Etelä-Suomen lääninhallitus määräsi tutkinnanjohdon ja samalla tiedotusvastuun keskusrikospoliisille reilun tunnin päästä tapahtumien alkamisesta.

Paikalliset viranomaiset – sen paremmin kuin muutkaan – eivät kuitenkaan saaneet yhteyttä tähän uuteen poliisijohtoon. Viranomaisten, erityisesti Krp:n, näkemys Jokelassa oli se, että ensin hoidetaan poliisioperaatio ja sitten tiedotetaan.

Seurauksena oli se, että tiedonvälitys hidastui kriittisellä hetkellä käytännössä viisi tuntia. Viranomaiset eivät voineet kuuteen tuntiin jakaa tietoja eteenpäin, kun niitä ei saatu, ei edes puhelinnumeroa, josta olisi voinut kysellä.

Tuusulan kunta oli ainoa, joka kriisin alusta lähtien tiedotti säännöllisesti verkkosivuillaan ja hoiti yhteyksiä eri viranomaisiin sekä auttoi kunnanjohtoa myös kansainvälisessä viestinnässä.

Tietokatkoksesta kärsivät koko ensimmäisen päivän ajan viranomaisten lisäksi uhrien omaiset, median toimittajat ja sitä kautta suuri yleisö, todetaan tutkimuksessa. Koko kriisikeskus oli käytännössä tietopimiössä, sillä keskuksessa ei ollut mahdollista seurata internetin tai television avulla, mitä Jokelan murhenäytelmästä kerrottiin.

Käytännössä Tuusulan kunnan työntekijät juoksivat välillä kadun toiselle puolen Pertun koululle seuraamaan median uutislähetyksiä ja verkkoa.

Henkinen
kuilu

Tietotyhjiö oli myös henkinen, sillä vaikka kirkkoon perustetussa kriisikeskuksessa tiedettiin olevan uhrien omaisia, heille ei saatu kerrotuksi suru-uutisia: ”Silti kukaan – eivät poliisit, SPR:n psykologit, poliisipappi eivätkä muut kirkon ja henkisen huollon auttajat – ei kyennyt ylittämään tätä psyykkistä kuilua kirkkosalissa.”

Moitteita tutkijoilta saa myös kriiseihin liittynyt välitön byrokratia. Jokelassa kokeiltiin ns. Vantaan kriisikeskus -mallia, jota sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan valtakunnallisesti toimivaksi malliksi erityistilanteiden hoitamiseksi, ns. ’valtakunnalliseksi liikkuvaksi valmiustiimiksi’.

Toiminta vaikuttaa kuitenkin lähinnä hätääntyneeltä: kokouksia ei johdettu eikä niistä alussa tehty muistioita, läsnä oli vaihtelevia ihmisjoukkoja ja kokousten luonne oli lähinnä tilanteen purkua ja kuulemista. Välillä kokouksiin lähtivät melkein kaikki avustushenkilöt, jolloin kirkkosalissa odottaneet uhrit jäivät oman onnensa nojaan.

Kauhajoella oli jo otettu opiksi Jokelan tiedotuskatastrofista. Kaupunginjohtaja ja oppilaitoksen rehtori käynnistivät valmiussuunnitelman mukaisen toiminnan heti, ja poliisin puolesta viestintää hoitanut rikosylikomisario Urpo Lintala järjesti useita tiedotustilaisuuksia.

Paikallispoliisi järjesti ensimmäisen infon jo reilun tunnin kuluttua tapahtumien alkamisesta. Läsnä olivat myös muut viranomaistoimijat ja tilaisuudet järjestettiin lähellä tapahtumapaikkaa, kaupungintalolla, missä toimittajatkin olivat.

okelassa ei pidetty yhtään tiedotustilaisuutta kriisin akuutissa vaiheessa ensimmäisenä päivänä. Kauhajoella tiedotuksen heikkoudeksi jäi se, ettei tiedotteita lähetetty medialle eikä verkon kautta.

”Verkostoyhteiskunnassa kaikki tieto leviää tällaisissa kriiseissä heti globaalisti. Ellei viranomainen ole tiedoillaan ja kasvoillaan tässä julkisuudessa, rikoksen tekijät pääsevät ja heidän uhrinsa joutuvat median päälähteiksi ja -toimijoiksi, kuten kävi Jokelassa kahtena ensimmäisenä päivänä”, tutkijat toteavat.

Median
spektaakkelit

Tiedotusongelmista huolimatta tieto koulusurmista eteni nopeasti, ei vain Suomeen vaan muuallekin maailmaan. Jokela nousi maailman medioiden ykkösuutiseksi vajaassa tunnissa, ja kahtena seuraavana päivänä ulkoasianministeriön mediaseurantaan kertyi siitä uutisia yli 60 maasta. Kauhajoella sana levisi vieläkin nopeammin.

Mediassa siis toimittiin nopeasti: arkinen uutisvirta katkaistiin, ohjelmakartat ja päiväjärjestykset hylättiin, perustettiin kriisitoimituksia ja hälytettiin lisäväkeä töihin. Tutkijoiden mielestä media muokkasi äkillisestä ja odottamattomasta tapahtumasta mediakatastrofin, joka erotettiin normaalista uutisvirrasta ja johon valittiin keskeiset toimijat ja näkökulmat, kuten sankarit, vihollinen ja uhrit.

Analyysi Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien printtimediasta osoittaa, että ehdottomiksi päätoimijoiksi nousivat ampujat. ”Spektaakkeleita tavoitteleva media” osoitti jälleen, että vain äärimmäisillä terroriteoilla voi nousta valtamedian kunniapaikoille, tutkijat huomauttavat.

Johanna Sumialan mukaan ampujien YouTube-videot julistavat halua ja kykyä tuhota itsensä, ikätoverinsa ja auktoriteettinsa. Yli-ihmisfantasioineen he tekevät itsestään kuolemattomia, ainakin virtuaalitodellisuudessa.

Hakala ja Sumiala väittävät, että koulusurmat mursivat suomalaisen tietoyhteiskunnan menestysutopian. Ne osoittivat, että teknologiaa on mahdollista käyttää myös yhteiskuntaa itseään vastaan, nuori toista nuorta vastaan.

”Koulusurmat avaavat pelottavan skenaarion yhteiskunnan tulevaisuudesta, jossa nuoresta miehestä tulee toivon sijasta uhan symboli. Verkossa leviävät ampujien kuva-aineistot, vihaviestit ja median uutiskuvat, joissa poliisi käy taistelua ampujia vastaan, estetisoituvat ja muuntuvat jatkuvasti.”

”Kauhajoen ja Jokelan verilöylyjä voidaan ajatella hyökkäyksinä paitsi yksittäisiä ihmisiä kohtaan, myös koko hyvinvointiyhteiskunnan symbolista ydintä vastaan.”

Hakala ja Sumiala sanovat että ”rehtorin ampumista Jokelassa ja opettajan ampumista Kauhajoella on mahdollista lukea viestinä siitä, että auktoriteetti on mahdollista tappaa.”

Teksti
Jukka Ukkola

Aiheesta lisää
Tutkimusraportin tiivistelmä