Vuosituhansien helle

Nykyiselle ilmaston lämpenemiselle ei löydy vertaista 2 000 vuoden ajalta, osoittaa tutkimus.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eurooppaa tänä kesänä piiskannut historiallisen voimakas helleaalto korostaa ilmastonmuutoksen vastaisten toimien tarpeellisuutta. ETH Zürich -yliopistossa tehdyn arvion mukaan viime aikoina nähdyt pitkät ja laajat helleaallot eivät olisi tilastollisesti mahdollisia ilman ilmaston lämpenemistä.

Ilmastonmuutoskriitikoiden parissa yleinen väite on, että ilmasto on aina muuttunut jo ennen teollista aikaa, ja että eri puolille planeettaa ulottuvia, poikkeuksellisen lämpimiä ja kylmiä jaksoja on nähty ennenkin.

Esimerkkinä tästä käytetään usein keskiajan lämmintä jaksoa ja sitä seurannutta pientä jääkautta, joka viilensi ilmastoa erityisesti Euroopassa.

Nature-lehdessä julkaistussa artikkelissa tutkijat kyseenalaistavat tämän ajattelun. He rakensivat yksityiskohtaisen paleoklimatologisen mallinnuksen planeetan ilmastosta 2 000 vuoden ajalta.