Turvapaikanhakijat ruuhkauttavat Helsingin hallinto-oikeuden – juristit eivät riitä

Kymmeniä uusia juristeja tarvitaan käsittelemään turvapaikanhakijoiden valituksia.

Dublin-sopimus
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomeen virtaava turvapaikanhakijoiden määrä on ennennäkemättömän suuri.Turvapaikkaa on tänä vuonna hakenut yli 16 000 henkilöä sunnuntaihin 27. syyskuuta mennessä.

Tilanteen vaatimia toimenpiteitä arvioidaan parhaillaan ulko-, sisä- ja oikeusministeriöissä sekä Maahanmuuttovirastossa. Asialla on merkittäviä vaikutuksia myös oikeusviranomaisiin.

Käytännössä turvapaikanhakijat hakevat rekisteröinnin jälkeen turvapaikkaa poliisilta tai rajaviranomaisilta. Tämän jälkeen heidät majoitetaan vastaanottokeskukseen.

Seuraavaksi Maahanmuuttovirasto tekee kuulustelujensa jälkeen päätöksen turvapaikan hyväksymisestä. Nykyisessä tilanteessa tähän kuluu vähintään neljä kuukautta.

Parhaillaan Maahanmuuttovirastossa tehdään päätöksiä henkilöistä, jotka on haastateltu toukokuussa 2015. Virastolla on haussa toistakymmentä ylitarkastajan virkaa muun muassa turvapaikanhakijoiden puhuttelua varten.