Turku on yksi maailman säteilevimpiä kaupunkeja

Kotimaa 10.6.2009 12:30

Muualla maailmassa langattomien verkolle on asetettu rajoituksia. Suomessa tällaisia ei ole tehty, koska laitteiden pitkäaikaishaitoista ei olla yksimielisiä, kertoo Turun Sanomat.

Päällekkäiset langattomat verkot ovat nostaneet Turun
maailman säteilevimpien kaupunkien joukkoon. Samaan riskiluokkaan
voidaan Suomessa laskea Oulu, kertoo Turun Sanomat.

Pelkästään Sparknetin wlan-tukiasemia löytyy Turusta lähes
puolitoista tuhatta. Wlanin lisäksi Turun alueella on otettu käyttöön lyhyessä ajassa lukuisia muitakin langattomia verkkoja. Koska laitteiden pitkäaikaishaitoista ei olla
yksimielisiä, ei rajoituksiakaan näiden käytölle ole asetettu.

Linjaus perustuu Kansainvälisen säteilytoimikunnan (ICNIRP)
lausuntoihin, jotka ovat joutuneet viime vuosina toistuvan kritiikin
kohteeksi.

Ison-Britannian europarlamentaarikot tekivät huhtikuussa kirjallisen kannanoton, jossa he vaativat EU-maita tiukentamaan koulujen, asuinalueiden ja työpaikkojen säteilynormeja. Jo yhdeksän EU-valtiota on siirtynyt noudattamaan omia säteilyrajoituksiaan.

Samalla
mastojen etäisyysvaatimukset ovat kasvaneet maailmanlaajuisesti.
Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa ja Italiassa tukiasemien
ja oppilaitosten välistä etäisyyttä on kasvatettu peräti puoleen
kilometriin.

Suomessa vastaavia rajoituksia ei tunneta. Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori Kari Jokela kertoi lehdelle, että säteilyn raja-arvot on päivitetty Suomessa viimeksi 2002.

Turun Sanomien juttu säteilystä