Tuore tutkimus: Suomalaisten Nato-mielipiteet muuttuivat viikossa

Nato-jäsenyyden kannatus on lisääntynyt neljä prosenttiyksikköä ja vastustus pienentynyt saman verran.
Kotimaa 18.3.2014 08:30

© Jussi Nukari / Lehtikuva

Taloustutkimuksen tuoreessa Suomen Kuvalehdelle tehdyssä mielipidemittauksessa 22 prosenttia haastatelluista kannattaa liittymistä Natoon ja 62 prosenttia suhtautuu ajatukseen kielteisesti.

Viikkoa aikaisemmin maakuntalehdille tehdyssä samanlaisessa kyselyssä 18 prosenttia oli jäsenyyden kannalla ja 66 prosenttia sitä vastaan.

Lyhyessä ajassa tapahtunut muutos ei mahdu enää virhemarginaaliin.

”Selvästi pientä uudelleenajattelua tapahtuu”, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen arvioi. Hän on seurannut pitkään suomalaista Nato-keskustelua ja tehnyt siitä myös väitöskirjansa.

Rahkosen mukaan Ukrainan tapahtumat vaikuttavat viiveellä kansalaisten ajatteluun. ”Mielipiteet ikään kuin laahaavat kehityksen perässä. Ihmisillä menee hetki aikaa ennen kuin he alkavat muodostaa käsitystään.”

 

Selvimmin Krimin tapahtumat ovat vaikuttaneet kokoomuslaisten Nato-kantoihin. Maaliskuun alussa 37 prosenttia puolueen kannattajista oli sotilasliittoon menemisen kannalla. Tuoreessa kyselyssä tällä tavalla ajattelevien kokoomuslaisten osuus on kasvanut jo 54 prosenttiin.

”Kokoomuksessa on ollut paljon uinuvaa periaatteellista Nato-myönteisyyttä, ja viime aikojen tapahtumat ovat saaneet sen esiin”, Rahkonen tulkitsee. ”Myös kokoomuslaisten poliitikkojen Natolle myönteiset kommentit ovat varmasti vaikuttaneet.”

Toiseksi Nato-henkisin puolue on Rkp, jonka äänestäjistä 46 prosenttia on liittoutumisen puolella.

Kaikissa muissa puolueissa jäsenyyden vastustajia on edelleen selvästi enemmän kuin kannattajia.

Vihreissä Natoon menon kannalla on 11 prosenttia, keskustassa 12 prosenttia ja Sdp:ssä 16 prosenttia. Vasemmistoliittolaisista peräti 87 prosenttia haluaa pysyttäytyä sotilasliiton ulkopuolella ja vain 7 prosentin mielestä Suomen pitäisi pyrkiä Natoon.

Perussuomalaisten kannattajakunta suhtautuu liittoutumiseen selvästi puoluejohtoa myönteisemmin.

Uudessa kyselyssä melkein joka kolmas perussuomalainen ilmoittautui Nato-jäsenyyden kannattajaksi. Myös viikko sitten tehdyssä gallupissa perussuomalaiset olivat kolmanneksi Nato-myönteisin puolue.

 

Nato-jäsenyyden kannatus on edelleen Suomessa jonkin verran pienempää kuin ennen vuotta 2010. Viime aikojen tapahtumat ovat kasvattaneet varsinkin epävarmojen osuutta. Kannastaan epätietoisia on nyt 16 prosenttia.

Uusi kysely tehtiin 10.-13. maaliskuuta, ja siihen haastateltiin puhelimitse 1005 satunnaisotannalla valittua suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.