Näin X päätyi jengiin

Jengiytymisestä huolestuneiden poliitikkojen kannattaisi A-studion sijaan vierailla lähiötalon C-rapussa.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tuomas Kyrö
Kirjoittaja on kirjailija.

Alaikäinen X lyö ihmistä puukolla. Mitä on tapahtunut ennen kuin jengiväkivalta tapahtuu? Voiko pahoinpitelystä tai puukotuksesta peruuttaa vaihe kerrallaan taaksepäin menneisyyteen?

Teräaseeseen vie polku, joka sisältää tönimistä, sivupolkuja ja heiveröisiä nyrkkejä. On otettu ja annettu, on vaiettu tapahtumista ja mustista silmistä. Näistä tilanteista polttoaineeksi on jäänyt pelkoa, vihaa ja häpeää. Aina ovat olemassa me ja muut. Oma jengi ja vihollisjengi. Me ja virkavalta. Me ja ne. Me ja te.

Kun alaikäinen käyttää tappavaa asetta, rangaistuspelote ei ole ollut riittävä. Pelote ei tarkoita ensisijaisesti virkavaltaa tai vankeutta, kyse on oman itsen asemoimisesta. Siitä, mihin ryhmään tuntee kuuluvansa ja keiden arvostuksella on merkitystä. Jos jengi on X:n perhe ja jengin asema määrittyy väkivallalla, X lyö.

Sen sijaan, että status laskisi, se nousee. Mutta jos kotona, koulussa tai missä tahansa lähipiirissä on ihmisiä, joille X ei halua tuottaa häpeää ja surua, stiletti voikin pysyä taskussa. Poliisin pitäisi olla viimesijainen yhteiskunnan edustaja mutta pahimmassa tapauksessa se on ensimmäinen, joka puuttuu tilanteeseen.