Toimittaja saaristoseikkailulla: Turvasatama, katastrofiskenaariot ja valvontatorni

Onko Tukholman saaristo hienompi kuin meidän Saaristomeremme? Sitä täytyi lähteä maaotteluhengessä tutkiskelemaan paikan päälle.

Toimittaja Marko Hamilo kokeili viime kesänä kolmirunkoisen, poljettavan purjekajakkinsa rajoja. Koska niitä ei löytynyt, on nyt yritettävä purjehtia kajakilla Ahvenanmeren yli Ruotsista Suomeen.

Alus: 50 kg painava, viisi metriä pitkä trimaraanikajakki, jota voi polkea tai purjehtia. Masto viisi metriä, purjepinta-alaa noin viisi neliömetriä.

Lue matkapäiväkirjan muut osat täällä.


19.6. Sälskär-Länsmansgrund

Ahvenanmeri reitti Aamu valkenee Sälskärissä hernerokkasumussa. Tuvasta ei näe majakkaa. Onneksi on satelliitit! Miten muuten sadan metrin näkyvyydessä voisi navigoida yhtään minnekään.

Aamutoimet kestävät sen verran, että sumu ehtii hälvetä. Kysymys uudesta ja vanhasta teknologiasta jää silti mietityttämään. Minulla ei ole paperikarttoja mukanani – rannekellossa sentään kompassi. Parempihan se on, että on olemassa sekä vanha että uusi teknologia, ja kyky käyttää molempia, mutta minä en ymmärrä purjehtijoita ja melojia, jotka eivät käytä navigaattoreita lainkaan. Vaikka kuinka tarkkaan laskisi erantoja ja sortokulmia, huonolla näkyvyydellä on mahdotonta osua kilometrien päästä kymmeniä metriä leveään salmeen ilman navigaattoria.

Pohjoinen Ahvenanmaa näyttää tutulta. Täällähän reissasin kaksi vuotta sitten ilmatäytteisellä kajakillani. Trimaraanilla vauhti on kuitenkin ihan toinen. Myötätuulessa pääsee yli viiden solmun mukavasti, mutta kuusi solmua alkaa olla raja. Kovempaakin pääsisi, mutta Selkämereltä tulee sellaisia aaltoja, että purjetta on pakko reivata.

Reitin varrella on Havsviddenin hotelli, joka herättää ihan saman ihmetyksen kuin viimeksikin: kuinka upeat ovatkaan maisemat korkealta hotellin baarista merelle – ja kuinka rumalta karulle kankaalle täysin sopimaton hotellikompleksi näyttääkään mereltä. Sen näköalakahvila saa toimittaa toimiston virkaa pari tuntia, kun on hoidettava työasioita.
Venesatamassa on vasta pari venettä. Kesä on selvästikin vasta tulossa.

Tauon aikana tuuli on vain yltynyt. Vaikka alus kulkee 11-12 kilometriä tunnissa, aallot ottavat silti kiinni. Välillä takaa tulee yllättäen vähän muita isompi aalto. Niiden ennakoimiseen tarvitsisi taustapeilin.

Jokainen vähän isompi aalto tunkee keulan syvälle vedenpinnan alapuolelle ja kääntää kajakkia sivuttain. Voisiko tämä sittenkin mennä nurin?

Ahvenanmaa Länsmansgrundin turvasatamassa on lähes tyyntä, vaikka kallion takana meri pauhaa vaahtopäinä.

Ahvenanmaan maakuntahallituksen kunnostama vanha kalastajatupa Länsmansgrundilla on mahtava turvasatama. Tuulella kuin tuulella suojainen laguuni ja mökki heti rantautumispaikan vieressä. Tupa on niin pieni, että sen lämmittää kahdella kynttilällä kymmenen astetta ympäristöä lämpimämmäksi.

Ja 3G kuuluu myös, joten jalkapallostakaan ei tarvitse luopua. Tällaisia mökkejä kun olisi 20 merimailin välein.

20.6. Länsmansgrund – Kumlinge

Kolmen ilmaisen yön jälkeen on lupa törsätä taas hotelliin. Matkalla Saaristomerelle runsaan 30 kilometrin päässä Länsmansgrundista on Glada Laxenin ravintola, joka on tunnettu erityisen hyvästä kalaruoastaan.

Vanhan merivartioaseman tiloissa on myös muutama yksinkertainen huone, joten teen netissä varauksen ja otan suunnaksi kaakon. Se tietää sivumyötäisiä tuulia.

Tietynlaisena tavoitteenahan tällä purjehduksella on etsiä Hobien trimaraanikajakin rajoja. Millaisista selistä pääsee yli? Millaiseen tuuleen uskaltaa mennä? Millaisessa aallokossa joutuu ongelmiin?

Jo aiemmin olen kironnut peräsimeni. Se on malliltaan tavallisen kajakin peräsin, sellainen jonka saa vaijerista vetämällä nousemaan nätisti lappeelleen perän päälle. Se sopii ehkä melontaan, mutta ei sellaiseen tuuleen, jossa purjeet nostavat vauhdin kuuteen solmuun ja yli. Tai eihän se nopeus, vaan se aallokko, joka vääntää alusta koko ajan sivuttain. Se ei aina tahdo nousta ylös eikä laskeutua alas, eikä edes kääntyä oikeaan suuntaan.

Teilin selälle tullessa peräsin sitten vain yhtäkkiä lukkiutuu eikä käänny minnekään. Olisiko vaijeri mennyt poikki?

Ilman ohjausta kajakki kääntyy sivutuuleen, lähtee kohti avomerta ja kiihtyy yhä kovempaan vauhtiin. Tuli hyvä harjoitus. Purjeen pikainen reivaus pieneksi kolmioksi ja mela esiin. Ohjaaminen onnistuu melallakin. Suunnaksi lähin saari.

Mutta pienen venkslauksen jälkeen peräsin tuntuu taas toimivan, kun aallokkoakin on saarten suojissa vähemmän. Vaijeri ei ole poikki. Olen ilmeisesti vain törmännyt alukseni suorituskyvyn rajoihin.

Seuraavaksi polkimet irtoavat kiinnittimistään ja juuttuvat vinoon asentoon kiinni. Rannassa nekin saa irti ja uudestaan paikoilleen. Hyvä harjoitus tämäkin. Pitää oppia rantautumaan pelkästään purjeita käyttäen, myös silloin kun viimeiset kymmenet metrit pitää kulkea melkein vastatuuleen.

Ehkä olisi parempi joskus kokeilla jossain turvallisessa paikassa, vaikka Miessaarenselällä kotimaisemissa, kaikkia skenaarioita. Miten ohjata ilman peräsintä? Miten ohjata ilman melaa ja peräsintä? Miten ohjata ilman polkimia? Miten kajakin saa takaisin ylöspäin, jos se kaatuu ympäri?

Kumlingen Glada Laxenissa katastrofiskenaariot unohtuvat. Saaristolaisruoka tosiaan on hyvää, mutta paikan todellinen helmi on vanhan merivartioaseman valvontatorni. Neljästäkymmenestä metristä on hienot maisemat pohtia, minne lähtisi seuraavaksi.

Ahvenanmaa Kumlingen merivartioasemaan torniin pääsee omalla vastuulla. Avaimen saa eurolla Glada Laxenista.