Terveystalo salasi hoitajalta tämän altistumisen koronalle – jatkoi työskentelyä potilaiden kanssa viikon

Helsinkiläisen toimipisteen henkilökuntaa on huolestuttanut suojautuminen ja siisteys. Johtavan lääkärin mukaan ongelmia on aiheuttanut se, ettei tiloja ole suunniteltu infektioyksiköksi.
Kotimaa 17.4.2020 13:25
Moni sairastaa covid-19-taudin oireettomana.
Moni sairastaa covid-19-taudin oireettomana. © Jussi Nukari/Lehtikuva

Terveystalon Kampin toimipisteen röntgenhoitaja oli kontaktissa potilaan kanssa, joka sairasti tietämättään koronavirusta. Työntekijällä ei ollut täyttä suojavarustusta.

Kun potilaan tilanne selvisi, esimiestasolla päätettiin, että altistuneelle työntekijälle ei kerrota asiasta.

Hoitaja jatkoi työskentelyä potilaiden parissa viikon ajan, kunnes hänelle kerrottiin altistumisesta. Työntekijä pääsi sen jälkeen testiin, jonka tulos oli negatiivinen. 

Työntekijä oli potilaan lähettyvillä alle 15 minuuttia, joten varotoimille ei ollut tarvetta, kuului perustelu erikoiseen toimintaan.

"Aika vähässä ovat yli 15 minuutin lähikontaktit. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, ettei siellä voisi altistua koskaan", ihmettelee yksi kyseisen toimipisteen työntekijöistä.