Tapani Ruokaselle 30000 euron kunniapalkinto – ”aion opetella uuden ammatin”

Jenny ja Antti Wihurin rahasto palkitsi Suomen Kuvalehden eläkkeelle jääneen päätoimittajan.

journalismi
Teksti
Mikko Huotari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehden edellinen päätoimittaja Tapani Ruokanen palkittiin torstaina Jenny ja Antti Wihurin rahaston kunniapalkinnolla, jonka suuruus on 30 000 euroa. Ruokanen sai palkinnon tunnustuksena merkittävistä ansioistaan korkeatasoisen aikakauslehdistön monipuolisena vaikuttajana.

Rovaniemeltä kotoisin oleva Ruokanen valmistui teologian maisteriksi. Hänet vihittiin luterilaisen kirkon papiksi vuonna 1973. Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulusta hän valmistui vuonna 1974 ja on sittemmin tehnyt monivaiheisen ja vivahderikkaan uran media-alan vaikuttajana.

Erityisesti Ruokanen tunnetaan Suomen Kuvalehdestä, jossa hän oli toimittajana vuosina 1980–1986 ja päätoimittajana vuosina 1996–2014. Hän jäi eläkkeelle elokuussa. Kotimaa-lehden päätoimittajana hän toimi kahteen otteeseen 1980- ja 1990-luvuilla.

Palkintoperusteluissa mainittiin, että terävästä kynästään tunnettu Ruokanen ”on pelkäämättä tarttunut näkemiinsä yhteiskunnan epäkohtiin ja kipupisteisiin. Joskus korkeaprofiilinen esiintyminen on paitsi lisännyt lehtien levikkiä niin myös aiheuttanut kolhuja.”

Minkälainen merkitys kunniapalkinnolla on, Tapani Ruokanen?