Tapahtumarajoituksia pohtivassa työryhmässä leimahti riita alkoholista – ”Anniskelu ei olennainen kysymys”, sanoo ravintola-ala

Ryhmässä pohditaan, missä järjestyksessä rajoituksia voidaan koronatilanteen parantuessa vähentää. ”Kaikki tietävät, että kolmannen kaljan kohdalla ei turvavälit säily”, sanoo taiteilijajärjestön pääsihteeri Hanna Kosonen.
Kotimaa 5.3.2021 08:48
Forum Artis on ehdottanut, että aluksi rajoituksia väljennettäisiin muun muassa lasten kulttuuritapahtumilta. © Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Tapahtuma-alan koronarajoituksia pohtivassa työryhmässä kiistellään siitä, millaisten tilaisuuksien pitäisi vapautua rajoituksista ensimmäisinä.

Kiistakysymykseksi on muodostunut muun muassa alkoholitarjoilu.

Taiteilijoita edustava Forum Artis -järjestö haluaisi, että epidemian hellittäessä järjestettäisiin ensin tapahtumia ilman alkoholi- tai ruokatarjoiluja sekä väliaikoja.

Matkailu- ja ravintola-alan edunvalvontajärjestö Mara ei ehdotuksesta pidä. Järjestö pitää kiinni näkemyksestä, jonka mukaan alkoholitarjoilua sisältäviä tilaisuuksia ei tule kohdella eri tavoin kuin muita tapahtumia.

Sekä Mara että Forum Artis ovat asiantuntijajäseninä opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmässä, jonka on tarkoitus esittää hallitukselle ”tiekartta” yleisötilaisuuksien avaamiseksi. Ajatus on, että tapahtumia vapautettaisiin vaiheittain ennen rajoitusten lopullista purkamista.