”Tämä on aidosti viheliäinen ongelma” – Vakinaistamispolku ajaa yliopistonlehtoreita urapaitsioon

Helsingin yliopisto suunnittelee yliopistonlehtoreille uutta kolmiportaista urapolkumallia. Lehtoreiden mukaan se lisäisi välillistä syrjintää.
Kotimaa 2.12.2019 11:41
Oskari Onninen
Helsingin yliopisto.
Helsingin yliopisto. © TIMO JAAKONAHO / Lehtikuva

Yliopistonlehtorit ovat joutuneet yliopistojen vakinaistamispolku­järjestelmässä väliinputoajiksi. Näin sanoo Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin määräaikainen professori, yliopistonlehtori Hanna Wass.

Suomen Kuvalehti kirjoitti vakinaistamispolkujärjestelmään liittyvistä rekrytointihankaluuksista 21. marraskuuta. Samalla kävi ilmi, että yliopistonlehtorit kokevat systeemin ajavan myös heitä paitsioon.

Vakinaistamispoluissa, yliopistoslangilla ”tenuressa”, professoreita palkataan kolmelle eri tasolle akateemisen uran vaiheen mukaan: ensimmäisen ja toisen vaiheen apulaisprofessoreiksi eli ”assistanteiksi” ja ”associateiksi” sekä ”fulliin” eli täyteen, vakinaiseen professuuriin.

Usein täysprofessorin eläköityessä tilalle palkataan apulaisprofessoreita.

Ainakin Aalto-yliopistossa vakinaistamispolkujärjestelmä on lisännyt juuri apulaisprofessoreiden osuutta.

Kansleri Kaarle Hämerin mukaan on syytä epäillä, että tilanne on sama myös Helsingin yliopistossa.

 

Yliopistonlehtorit kokevat tässä kuviossa jäävänsä umpikujaan ja vaille etenemismahdollisuuksia: monien akateeminen ura on niin pitkä, ettei ole enää mielekästä kilpailla apulaisprofessorin pesteistä. Samalla täysprofessuureja aukeaa aiempaa vähemmän.

Välitila koskee myös Wassin kaltaisia määräaikaisiin täysprofessuureihin palkattuja tutkijoita.

”Tenuresta on löydetty keppihevonen kustannusten säästämiseen. Voidaan palkata apulaisprofessoreita edullisemmin kuin full-proffia”, Wass sanoo.

Lisäksi vakinaistamispolkujen tehtävät ovat määräaikaisia. Vaihtaessaan tenurelle vakinaisen yliopistonlehtorin on irtisanouduttava työstään.

”Alan karjua, kun kuulen seuraavan kerran argumentin, että lehtorit voivat hakea avoimia tehtäviä eikä umpikujaa ole”, Wass sanoo.

”Monet pitkälle meritoituneet, akateemisella urallaan eteenpäin pyrkivät yliopistonlehtorit ovat valmiita hakemaan kaikkea, mikä liikkuu, mutta professuureja avautuu vain harvoin. Varsinkin vanhemmat yliopistonlehtorit ovat nurinkurisesti liian ansioituneita tenure trackiin.”

Yliopistoja sitoo työnantajina ja koulutuksen järjestäjinä tasa-arvon edistämisvelvoite.

Viime keväänä Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä asetti vararehtori Tom Böhlingin johtaman työryhmän valmistelemaan yliopistonlehtoreille urapolkumallia. Sen tarkoitus on korjata nykytilannetta.

Böhlingin ryhmä ehdottaa, että yliopistonlehtoreille rakennettaisiin oma kolmiportainen järjestelmä. Yliopistonlehtoria seuraisi vanhempi yliopistonlehtori, jota seuraisi johtava yliopistonlehtori. Reittejä professuureihin ei laajennettaisi nykyisestä.

Yliopistonlehtoreiden mielestä Böhlingin malli sisältää runsaasti ongelmia.

Valtiosääntöoikeuden dosentti Liisa Nieminen kritisoi yliopistonlehtoreiden Urapolku-blogissa ehdotetun mallin ikä- ja sukupuolivaikutuksia.

Myös Wass sanoo Böhlingin mallin aiheuttavan välillistä syrjintää. Yliopistoja sitoo työnantajina ja koulutuksen järjestäjinä tasa-arvon edistämisvelvoite.

 

Yliopistonlehtorit ovat naisenemmistöinen henkilöstöryhmä, professorit ja tutkimusjohtajat miesenemmistöisiä.

Esimerkiksi Helsingin yliopistossa yliopistonlehtoreita on hieman yli 600, joista 60 prosenttia on naisia. Kaikkiaan Suomessa on yliopistonlehtoreita noin 1 600.

Yliopistonlehtoreiden työnkuva on useilla tieteenaloilla lähellä professorin vastaavaa – palkkaluokka vain on huonompi.

Wass on huolissaan siitä, että työnjako alkaa eriytyä. Toiset tutkivat, toiset opettavat, vaikka nykyiseen malliin kuuluu molemmat mahdollistava tutkimuslähtöinen opetus.

Pahimmassa tapauksessa yliopiston sisälle muodostuu erillinen matalasti palkattujen opettajien luokka.

 

Kun valtio vaatii yliopistoilta aiempaa enemmän tutkintoja ja samaan aikaan täysprofessuureja korvataan apulaisprofessuureilla, Wass uskoo opetustaakan kaatuvan juuri yliopistonlehtoreille.

Apulaisprofessoreilla on toki opetusvelvollisuus, mutta opetettavaa on vähemmän, jotta aikaa jäisi etenemiseen tarvittavalle tutkimukselle. Yliopistonlehtoreille ei taas jää aikaa tutkia ja pätevöityä professorintehtäviin.

”Tehtävästä muodostuu akateeminen umpikuja niille, jotka ovat hakeutuneet siihen välivaiheena matkalla professoriksi”, Wass sanoo.

Yliopistonlehtorit ovat tehneet Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaanin Juri Mykkäsen johdolla oman ehdotuksensa urapolkumalliksi.

Siihen kuuluisi vanhemman yliopistonlehtorin titteli. Heistä ansioituneimmat voisivat taas yletä ulkoisten akateemisten arviointien kautta täysprofessuureihin, mikäli meriitit sen mahdollistavat.

”Laajan tyytymättömyyden syyt kannattaa selvittää.”

Helsingin yliopiston kansleri Kaarle Hämeri toimi ennen nykyistä tehtäväänsä Professoriliiton puheenjohtajana.

Hän siis tuntee problematiikan sekä nimikkeiden että yleisen byrokratian osalta.

Böhlingin mallia Hämeri ei kommentoi, sillä työryhmän lopullinen esitys ei ole vielä valmis.

Hämerin mukaan huolet etenemismahdollisuuksista, opetustaakan kasvamisesta ja yliopistonlehtoreille kelpaavien korkeampien professuurien vähenemisestä ovat ”uskottavia skenaarioita” ja ”tunnistettuja”. Tosin yksiköiden välillä voi olla merkittäviä eroja.

”Vaikka kuinka oltaisiin sitä mieltä, että nykyjärjestelmä on ok tai tarvitsee korkeintaan pientä viilaamista, laajan tyytymättömyyden syyt kannattaa selvittää”, Hämeri sanoo.

Kuitenkin 19 prosenttia nykyisistä apulaisprofessoreista on toiminut aiemmin yliopistonlehtorina. Tätä lukua Hämeri pitää ”kohtuullisena”.

”Mutta on varmasti yksiköitä, joissa yliopistonlehtorin opetuskuorma on sen verran suurempi, että hänen tutkimukseen käyttämänsä aika jää pieneksi. Silloin koetaan epäreiluksi, että hän jää vuosi vuodelta jälkeen.”

Se, että nykyisellään yliopistonlehtorit joutuvat vaihtamaan luopumaan vakipestistään vaihtaessaan vakinaistamispolulle, on Hämeristä tekninen ongelma ja ratkaistavissa.

”Tämä voitaisiin varmaan järjestää niin, että jos se tenure ei jatkuisi, voisi palata vanhalle vakanssille”, Hämeri sanoo.

 

Professoreiksi nousemista Hämeri korostaa selittävänsä siten, ”miltä se Professoriliitosta käsin näytti”.

Ajatus on, että professuureihin valitaan avoimen, kansainvälisen kilpailun perusteella paras. Jokainen valittu professori tulee tehtäviinsä samaa reittiä, samanlaisen vertaisarvioinnin läpi.

”Jos yliopistonlehtoreilla olisi urareitti, jolla tehtävän ansiokkaimmasta päästä promotoitaisiin ihmisiä professoreiksi, he eivät olisi saaneet paikkaa tällaisen avoimen haun pohjalta, vaan heidät olisi kutsuttu”, Hämeri sanoo.

Silloin yliopistonlehtoreiden ehdottama urareitti olisi Hämerin mukaan verrattavissa tenure-putkeen. On tietyt sovitut kriteerit, joiden pohjalta edetään. Tehtäisiin opetusta ja tutkimusta ja lopulta ehdotettaisiin esimiehelle arviointia, jossa todettaisiin professoripätevyys.

Ero olisi siinä, että vakinainen lehtoraatti olisi vakinainen ja ”olosuhteiltaan leppoisampi” kuin määräaikaiset apulaisprofessuurit huippututkimusvaateineen ja aikarajoineen.

”En sano, mikä on oikein ja väärin, mutta nämä ovat ne argumentit.”

 

Professorin titteli on Hanna Wassin sanoin ”tasavallan kruununjalokivi”, johon liittyy paljon symbolista kamppailua.

Böhlingin työryhmän aloittaessa tehdyn selvityksen mukaan viidennes yliopistonlehtoreista olisi tyytyväisiä jo siihen, että he voisivat käyttää titteliä associate professor englanninkielisessä maailmassa.

”Nykyisellään ei ymmärretä sitä, mikä tehtävä se edes on. Toinen käytössä oleva käännös senior lecturer on Isossa-Britanniassa uraa aloittava”, Wass selittää.

”Jää kuva kummasta tyypistä, joka ei ole näistä tutkimusmeriiteistä huolimatta edennyt urallaan.”

”Mikäli olisin tiennyt, että tästä ei enää yletä, en olisi hakeutunut tähän tehtävään.”

Symbolisen kamppailun lisäksi kysymyksessä painaa edunvalvonta.

Professoreita edustaa Professoriliitto. Yliopistonlehtoreita edustavat Yliopistojen opetusalan liitto YLL ja Tieteentekijöiden liitto.

”Professoreiksi tähtäävät yliopistonlehtorit uhkaavat jäädä tässäkin väliinputoajiksi”, Wass sanoo.

Esimerkiksi lääketieteiden kliinisten opettajien ja kielten opettajien työ on suurimmilta osin opetusta, ja heille Böhlingin malli olisi Wassin mukaan merkittävä parannus nykytilaan.

”Tämä on aidosti viheliäinen ongelma, koska yliopistonlehtorit ovat niin heterogeeninen ryhmä. Ei löydy kauheasti ratkaisuja, jotka tyydyttäisivät kaikkia ryhmiä edes jollakin tasolla”, Wass sanoo.

”Aiemmin tie professoriksi kulki usein yliopistonlehtorin kautta. Mikäli olisin tiennyt, että tästä ei enää yletä, en olisi hakeutunut tähän tehtävään. Ja tuskin olen ainoa.”

Professoreita on Suomessa noin 2 000.

 

Kaarle Hämeri muistuttaa, että myös yliopistonlehtoreiksi hakevat tutkijat tietävät, mihin ovat menossa: tehtävähierarkian toiseksi ylimmälle portaalle, yleensä vakipaikalle.

Työnkuva on etukäteen selvä, eikä siihen sisälly ”100 prosentin umpiperää”.

Siitä, että tällaisessa asemassa on jotakin epätyydyttävää, hän syyttää ”kollektiivisesti meitä kaikkia”.

”Muutoksen pitäisi tapahtua asenneilmapiirissä, jotta yliopistonlehtoreiden arvostus olisi sillä tasolla jonka he ansaitsevat”, Hämeri sanoo.

”Lehtoraattia ei saisi nähdä ainoastaan väliportaana ennen kuin päästään johonkin mihin oikeasti halutaan.”