Tämä mies ampui kolme karhua – laittoi tupakaksi ja soitti hinausapua

Karhunkaatolupia on tänä vuonna myönnetty 133.

karhu
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Posiolainen Sami Mursu laittoi tupakaksi ja mietti, mitä tuli tehtyä. Epäily oli, että tilanne tapahtui parissa minuutissa.

Harvinaista se ainakin oli.

Mursu ampui kolme karhua Jäkälävaarassa Posiolla syyskuisena keskiviikkoiltana.

Karhunkaato-operaatio oli kuitenkin aloitettu jo edellisenä päivänä, jolloin Mursu oli liikkeellä koiransa (Laika) kanssa.

Koira kiersi maastossa innokkaasti: alueella oli jonkin verran hirviä ja poroja. Ne sekoittivat metsämiestä sen verran, ettei hän ollut varma, minkä perässä koira milloinkin oli.