Talvivaaran pilaamat järvet: Valtio ei ole kunnostanut yhtäkään – Yksi järvistä jää laajentuvan Terrafamen alle

Talvivaaran saastuttamien järvien kunnostuksesta on tehty vaihtoehtoisia suunnitelmia, mutta ei esimerkiksi kustannusarvioita.

kaivosteollisuus
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun kaivosyhtiö Talvivaara Sotkamo hakeutui konkurssiin vuonna 2014, oli selvää, ettei varaton pesä pysty puhdistamaan saastuttamiaan järviä sellaiseen kuntoon, jossa ne olivat ennen kaivostoimintaa.

Vastuu järvien kunnostamisesta siirtyi valtiolle ja kulut veronmaksajien harteille.

Talvivaaran kaivoksen aiheuttama merkittävä pilaantuminen koskee Oulujoen vesistössä Salmista, Kalliojärveä, Kalliojokea ja Kolmisoppia sekä Vuoksen suunnalla Ylä-Lumijärveä, Lumijokea ja Kivijärveä.

Konkurssista on kulunut kolmisen vuotta, mutta yhtäkään järveä ei ole alettu kunnostamaan valtion toimesta.

Kainuun ely-keskus, vastuuministeriöt ja Juha Sipilän (kesk) hallitus eivät ole myöskään tehneet minkäänlaisia kustannusarvioita siitä, paljonko vesistöjen puhdistaminen maksaisi.