Talvivaara on mainettaan parempi

Puheenvuoro: Raporteista välittyy aito halu kertoa yhtiön riskeistä, kirjoittaa Antti Miihkinen.
Antti Miihkinen
Kotimaa 13.11.2015 06:00

Talvivaara on erinomainen esimerkki riskisellä toimialalla toimivasta yrityksestä, jonka on raportoitava riskinsä sidosryhmilleen. Vertasin yhtiön vuoden 2010 riskiraportointia muiden listayhtiöiden raportointiin. Tulosten perusteella Talvivaaran riskiraportointi on ollut kiitettävää.

Kaivosyhtiö on kaikkiaan 105 verrokkiyrityksen joukossa sijalla seitsemän, kun tarkastellaan riskitiedottamisen kokonaismäärää. Sijoitus paranee kolmanneksi, kun verrataan strategisista ja operatiivista riskeistä tiedottamisen määrää. Edelle kiilaavat ainoastaan Metso ja Wärtsilä.

Riskitiedon kattavuudella mitattuna yhtiö pääsee juuri mediaanin paremmalle puolelle sijalle 47. Käyttämilläni laatumittareilla yhtiön riskitiedottaminen paranee entisestään vuosien 2011 ja 2012 tiedotteissa.

 

Talvivaaran riskitiedottaminen painottuu hallituksen toimintakertomuksen ulkopuolelle. Yhtiötä voikin kritisoida siitä, että riskitieto on hajallaan. Riskeistä olisi voinut kertoa yksityiskohtaisemmin toimintakertomuksessa Kirjanpitolautakunnan yleisohjeen hengen mukaisesti. Toimintakertomus on tärkeä riski-informaation lähde (pien)sijoittajalle, koska se on tilintarkastettu.

Talvivaaran raporteista välittyy aito halu kertoa ymmärrettävästi yhtiön riskeistä. Esimerkiksi vuoden 2011 vuosikertomuksessa yhtiö luettelee useita sen toimintaan keskeisesti liittyviä ympäristöriskejä. Se myös tuo esiin riskien todennäköisyyden ja esittelee niiden arvioidut vaikutukset. Silti Talvivaaran ympäristöriski eli kipsisakka-altaan vuoto pääsi toteutumaan vain muutama kuukausi tietojen julkaisemisen jälkeen.

Tiedotteita lukemalla ja asioita havainnoimalla on mahdoton sanoa, antoiko Talvivaara liian hyvän kuvan riskienhallinnastaan. Arviot riskin vaikutuksesta ja sen todennäköisyydestä tehdään aina senhetkisen tiedon avulla epävarmuuden vallitessa.

On paradoksaalista, että yritys kaatui niihin riskeihin, jotka se itse toi esiin riskiraporteissaan. Yhtiöllä oli ainakin innovatiivinen idea. Se halusi käyttää biokasaliuotusprosessia, vaikka sen sopivuus arktisiin olosuhteisiin oli epävarmaa.

Kun ollaan uuden edessä, ollaan samalla riskienhallinnan ytimessä. Jälkikäteen selvityksiä tekemällä on helpompi sanoa, mitä tehtiin väärin. Tällöin käytetään historiaan perustuvaa tietoa, ja toteutunut ympäristöriski näyttää helpommin ympäristörikokselta.

Talvivaaran omassa riskiarvioinnissa kipsisakka-altaan vuodon aiheuttamat vahingot oli nähty huomattaviksi, mutta laajamittaisen vuodon todennäköisyys pieneksi. Joskus kuitenkin myös epätodennäköiset riskit toteutuvat eli käy huono tuuri. Riskienhallinnassa hyvä ei aina riitä, vaan tarvitaan erinomaisuutta. Siltikin riskit voivat toteutua.

 

Talvivaaralaisten yritys ja epäonnistuminen on mielestäni liian yksimielisesti tuomittu ympäristörikokseksi. Se kertoo joko suomalaisen yhteiskunnan haluttomuudesta tai osaamattomuudesta ymmärtää liiketoiminnan riippuvuutta riskistä.

Yritystoiminnassa ainut takuuvarma riskienhallintastrategia on liiketoiminnasta, yrittämisestä ja pääoman sijoittamisesta luopuminen. Sitä Suomi kaikista vähiten kaipaisi juuri nyt.

 

Kirjoittaja Antti Miihkinen on väitellyt suomalaisten listayhtiöiden riski- ja siirtymätiedottamisesta Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Parhaillaan hän tekee post doc -tutkimusta Floridan yliopistossa.