Taloussanomien toimittaja Jan Hurri voitti Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon

Kotimaa 28.11.2012 14:31
Taloussanomien taloustoimittaja ja -bloggari Jan Hurri kuvattuna Sanomatalossa Helsingissä 22. marraskuuta. Kuva Markus Pentikäinen.

Taloussanomien toimittaja Jan Hurri on voittanut Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon. Palkinto jaettiin tänään 38. kertaa. SK perusti nimikkopalkintonsa vuonna 1975 korostaakseen journalistisen työn ja sananvapauden merkitystä.

”Jan Hurri seuraa työssään kansainvälisiä lähteitä, muodostaa näkemyksensä tiedon pohjalta ja kirjoittaa kriittiseen sävyyn analyyttisesti, ei vain otsikoita hakien. Jos eurokriisistä haluaa todellista tietoa suomen kielellä, Hurrin teksti on lajissaan ykkösluokkaa. Harvasta suomalaisesta lähteestä saa vastaavan tasoista tutkivaa journalismia. Toimittaja Hurri kykenee kyseenalaistamaan virallisia näkemyksiä käyttämällä samoja talouden analyyseja, tutkimuksia ja raportteja, joita markkinoiden pelurit käyttävät”, perustelee raati voittajavalintaa.

”Suomalaisessa talousjournalismissa Hurri kuuluu harvalukuiseen joukkoon, joka kykenee käsittelemään makrotalouden kysymyksiä perehtyneesti ja hyvin taustoittaen. Perusteellinen työskentely, lukeneisuus, vaikeiden dokumenttien seuranta ja tinkimätön asenne tekevät Jan Hurrista eturivin journalistin. Hän on osoittanut työllään verkkolehdessä, että uudessa mediassa on mahdollista julkaista laatujournalismia, myös pitkiä juttuja, ja että lukijat ovat myös valmiita maksamaan siitä. Hurrin työ osoittaa, että journalistinen ammattitaito ratkaisee menestyksen myös tulevaisuuden mediassa.”

Kunniamaininta uutiskuvaaja Kalle Koivuselle

Tänä vuonna jaettiin myös kunniamaininta uutiskuvaaja Kalle Koivuselle. Kunniamainintaan liittyy 3000 euron rahapalkinto.  Koivunen on tehnyt journalistista työtä television uutiskuvaajana yli 30
vuotta Seitsemän uutisiin, Kymmenen uutisiin, Huomenta Suomeen,
Sunnuntairaporttiin ja 45 minuuttia -ohjelmaan.

”Hän on kuvannut tuhansia päiviä eduskunnassa, satoja päiviä työmarkkinaneuvotteluja, kymmeniä valtiovierailuja, kuvannut vaaleja kolme vuosikymmentä. Hän on kuvannut myös suuronnettomuuksia, vaativia henkilöhaastatteluja ja dokumenttielokuvia”, perustelee palkintolautakunta valintaansa.

”Koivunen on ollut eturivissä kehittämässä uutiskuvaamista, suorien yhteyksien tekemistä ja kuvien siirtoa toimitukseen. Hän on kouluttanut kymmeniä toimittajia suoriin lähetyksiin ja haastatteluihin sekä opastanut nuoria kuvaajia uutiskuvaajan vaativaan työhön. Yhteispelihenkinen, aina innostunut, auttavainen ja ajatteleva Koivunen on arvostettu journalisti, tv-kuvaamisen ammattilainen – Maikkarin Kalle, jonka kaikki alalla tuntevat etunimellä ja jota arvostavat.”

Suomen Kuvalehden journalistipalkintolautakunta haluaa kiinnittää huomiota myös uutiskuvaaja Kalle Koivusen koko ammattikuntaan, joka työskentelee ehkä vaarallisimmissa oloissa kuin mikään muu ammattilaisten joukko kuvittaessaan maailmaa ja sen myrskyisiä tapahtumia.

Palkintolautakuntaan kuului vuonna 2012 ministeri Lauri Ihalainen, pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski, pääjohtaja Päivi Kärkkäinen, varatuomari Eira Palin-Lehtinen, toimitusjohtaja Juhani Pekkala, ministeri Antti Tanskanen ja julkaisujohtaja Tarja Hurme. Lautakunnan puheenjohtajana ja sihteerinä on toiminut päätoimittaja Tapani Ruokanen.