Vuoden 2021 murheet olivat vasta alkua – Tavaraliikenteen kaaoksen povataan vain pahenevan ensi vuonna

Sekä maa- että merikuljetuksia riivaa paha työvoimapula. Koronarajoitukset heikentävät alojen houkuttelevuutta entisestään.

koronavirus
Teksti
Mika Horelli

Tavarankuljetukset olivat vuonna 2021 jumissa, mutta ensi vuodesta pelätään tulevan vielä pahempi. Syitä on useita ja monet niistä liittyvät koronan omikronmuunnoksen tuomaan epävarmuuteen.

Yksi ongelmista on työvoimapula.

Maailmalla on tällä hetkellä noin 20 prosentin vajaus rekkakuskeista, toteaa International Road Transport Union -järjestö. Se edustaa 3,5 miljoonaa kuljetusalan yritystä yli sadassa maassa.

Edes merkittävät, paikoin jopa 30 prosentin palkankorotukset eivät ole riittäneet paikkaamaan vajetta. Osin tämä johtuu siitä, että korkeakaan palkka ei riitä kompensaatioksi, jos työehdot ovat muuten heikot.

Alan houkuttelevuutta vähentää tällä hetkellä myös se, että jatkuvasti muuttuvat koronarajoitukset voivat jumittaa rekat rajoille jopa päiväkausiksi.