Tutkija: Talouden demokraattiselle ohjaukselle olisi tilausta, nyt työntekijät ovat globaalin kilpailun hammasrattaita

Helsingin yliopistossa poliittisesta historiasta väitelleen Ilkka Kärrylän mukaan työelämän ongelmat eivät ratkea ilman finanssikapitalismin sääntelyn kiristämistä.
Talous 14.1.2020 07:30
Pentti Peltoniemi
Ruotsissa ja Saksassa sosiaaliturvaa on heikennetty. Kun Suomessa on tullut työttömiä, näissä maissa ovat lisääntyneet matalapalkkatyöt.
Ruotsissa ja Saksassa sosiaaliturvaa on heikennetty. Kun Suomessa on tullut työttömiä, näissä maissa ovat lisääntyneet matalapalkkatyöt. © PEKKA SAKKI / LEHTIKUVA

Nykymuotoinen  kapitalismi vaatii uudistamista, totesi kansainvälisen markkinatalouden äänenkannattaja Financial Times viime vuonna. Helsingin yliopistossa julkaistu tuore väitöskirja käy samaa keskustelua.

”Nykysysteemi tekee työntekijöistä lähinnä globaalin kilpailutalouden hammasrattaita”, sanoo marraskuun lopussa poliittisesta historiasta väitellyt Ilkka Kärrylä.

Pohjoismaihin ja Saksaan verrattuna Suomi jäi alemmalle tasolle sekä hyvinvointivaltion että työelämän demokratian rakentamisessa 60- ja 70-luvulla. Tultaessa 80-luvulle oli vielä yritystä demokratian yhteiskunnalliseen laajentamiseen mutta sen jälkeen esimerkiksi taloudellisen demokratian kehittely ei ole juuri edennyt.