Trendit vuodelle 2010: Köyhäinteknologia ja isouden vastustaminen

Talous 16.1.2010 17:00
Ale Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

The Trends Research Instituten johtajan Gerald Celenten mukaan nyt on laman jälkeisen sopeutumisen aika. Sama instituutti ennusti noin vuotta etukäteen muun muassa vuoden 2008 finanssikriisin ja useita muita talouden tapahtumia.

Laitoksen verkkojulkaisussa Celente ennustaa ajan tuottavan uudenlaista ”neroutta”, jonka lähtökohtana on yksityisten kuluttajien tarve selvitä alentuneesta ostovoimastaan. Ratkaisu on uusi tuotevalikoima, ”köyhäinteknologia”, joka valtaa maailmaa yhtä nopeasti kuin internetvallankumous aikoinaan.

Köyhäinteknologiaa tuottavat etevät mutta työttömät keksijät, jotka kehittävät miljoonien läntisten kuluttajien ohentuneille kukkaroille sopivia uusia tuotteita ja palveluita.

Talouden uuden luovuuden tunnusmerkkinä voi olla esimerkiksi aistikkuus, joka syntyy tyydyttämään ”kauneuden kysyntää”. Se ilmenee monissa muodoissa ja nousee erääksi kuumimmista trendeistä sekä rahantekokeinona että mielialan muuttajana.

Uusaistikkuus alkaa muodista ja leviää pian luovaan taiteeseen ja muualle yhteiskuntaan. Siihen liittyy voimakas itse tehdyn tee-se-itse piirre. Jotkut käsityöläiset tai pikkuyritykset pystyvät laadun avulla entistä helpommin luomaan paikallisia mikrobrändejä.

Samalla ainakin Yhdysvalloissa syntyy ennusteen mukaan laajoja isouden vastustamisliikkeitä. Kaksi kolmasosaa amerikkalaisista kuuluu trendi-instituutin mukaan luokkaan ”TB” eli Too Big. He ovat siis ”liian isoja” elämäänsä.

Näkyvin merkki siitä on liikalihavuus, mutta liiallisella isoudella on monta muutakin ilmenemismuotoa: autot, asunnot, velkataakka, talousvaje, valtion budjetti, kehitysapu, sotilasbudjetit, paikallinen byrokratia, osavaltiot, liittovaltio ja suuryritykset …

”Amerikassa kaikki on liian suurta”, sanoo Celente.

Joukkoliikkeiden ohella asioiden kohtuullistamiseksi syntyy myös liiketoimintaa.

Trendiksi nousevat myös uudet selviytymisen strategiat, uus-survivalismi. Monet ihmisryhmät, jotka ovat aiemmin uskoneet yhteiskunnan järjestelmiin, menettävät uskonsa niihin, kun joutuvat kokemaan esimerkiksi työttömyyttä ja syrjäytymistä tai niiden uhkaa, eläkkeiden ja säästöjen arvonalennuksia tai muita laman seurauksia. He eivät kuitenkaan tukeudu ”maailmanlopun skenaarioihin” eivätkä näe omaa tulevaisuuttaan katuojissa, vaan alkavat kehitellä omia juoniaan selvitäkseen systeemin sisällä, vaikka vähän keplotellen. Celente ei tarkemmin kerro, millaisia nämä juonet voisivat olla.

Terrori-iskut jatkuvat

Uusi vuosi vie myös kohti kauppasotia ja protektionismia. Ensimmäisinä merkkeinä nähdään kuluttajaliikkeitä, joiden teemat ovat tyyppiä ”Osta kotimaista” tai ”Not Made in China”.

Jo pitkään rakentunut maahanmuuttovastaisuus rantautuu toden teolla Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan vuonna 2010, instituutti ennustaa.

Euroopassa erityisesti muslimeja kohtaan tunnettu pelko ja kauna tuottavat suuria voittoja maahanmuuttovastaisille poliittisille puolueille. Yhdysvalloissa kuumaksi kysymykseksi muodostuu se, mitä pitäisi tehdä laittomille maahanmuuttajille.

The Trends Research Institute ei ole ainoa ennustaja, joka arvioi terroristi-iskujen jatkuvan myös tänä vuonna.
”Emme voi tietenkään ennustaa hyökkäysten päivämääriä tai laajuutta, mutta voimme olla jokseenkin varmoja siitä, että niitä tapahtuu”, Celente sanoo.

Varsinkin Afganistanin ja Irakin sotavuodet ovat vahvistaneet antiamerikkalaisia tunteita ja lisänneet kostonhaluisten ihmisten määrää. Kohteina ovat erityisesti Nato ja sen liittolaiset, joiden joukkoja on kriisialueilla.

Celente pitää jouluna kiinni jäänyttä nigerialaissyntyistä terroristia Umar Farouk Abdulmutallabia eräänlaisena uuden sukupolven terroristin prototyyppinä: ”itsekseen radikalisoitunut”, mutta ammattimaisesti tehtäväänsä koulittu yksinäinen susi, joka ei ole varsinaisesti liittynyt organisoituihin terroristiryhmiin tai -soluihin.