Tilastokeskuksen tiedot eivät kerro koko totuutta tuloeroista: 1,3 miljoonalle ihmiselle jaettuja verottomia tuloja ei huomioida

Verottomat tulot koostuvat esimerkiksi erilaisista päivärahoista. Verohallinto ja Tilastokeskus selvittävät tilastoinnin parantamista.

palkat
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tilastokeskus julkaisi 31. elokuuta mielenkiintoisia tietoja suomalaisten palkansaajien ansioista. Tilastoviranomainen kertoi, että tuntiansioiden mediaani oli 17,9 euroa vuonna 2019.

Julkaisu luetteli tuntiansioiden saajat suuruusjärjestyksessä: erityisasiantuntijat, asiantuntijat, rakennusala ja niin edelleen.

Tilastokeskuksen tiedote läpäisi suomalaisen mediakentän. Esimerkiksi Yle kirjoitti uutisen, jossa kerrottiin, että asiantuntija tienaa vähimmilläänkin sen mitä duunari saa palkkaa. Sama uutisointi toistui iltapäivälehdissä ja useissa uutismedioissa.

Tilastokeskuksen tiedoissa ja uutisoinnissa ei ole mitään väärin, mutta uutiset eivät kerro koko totuutta palkansaajien kuukausi- ja vuosituloista.

Tilastointi ei ota huomioon verottomia tuloja, joita maksetaan Verohallinnon tilastojen mukaan lähes 1,3 miljoonalle verovelvolliselle.