Talous näyttää kääntyvän varovaiseen nousuun

OECD ennustaa, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna prosentin ja ensi vuonna 1,2 prosenttia.

Suomen talous
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen taloudesta kuuluu pitkästä aikaa hyviä uutisia. Talouskasvu oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä vahvempaa kuin EU-maissa keskimäärin.

Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote kohosi tammi–maaliskuussa 0,6 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna talous kasvoi peräti 1,6 prosenttia.

Eläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander arvioi, että myös yritysten näkymät ovat paremmat kuin moneen vuoteen. Sitkeä taantuma on ohi.

Teollisuusmaiden järjestö OECD ennustaa, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna prosentin ja ensi vuonna 1,2 prosenttia. Kotimaista kysyntää tukee matalan korkotason lisäksi kasvukeskuksiin suuntautuva muuttoliike, joka on lisännyt asuntorakentamista.

Pahimmat ajat näyttäisivät jäävän taakse myös työmarkkinoilla. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan kausitasoitettu työttömyysaste pysyi huhtikuussa 9,1 prosentissa. Työttömien määrän uskotaan supistuvan hiljalleen, jos kilpailukykysopimus lisää vientuotteiden kysyntää ja tuo luvatut 35 000 uutta työpaikkaa.