Suomiko maailman kuudenneksi kilpailukykyisin maa?

Jukka Ukkola
Talous 21.9.2009 16:31

Suomi on säilyttänyt ”pistesijansa” maailman kuudenneksi kilpailukykyisimpänä maana, jos asiaa mitataan yritysjohtajien mielipiteiden perusteella, kuten sveitsiläinen World Economic Forum (WEF) tekee vuosittain.

Kyselyllä mitataan maiden talouden vakautta, toimintojen joustavuutta, koulutusta, teknologiaa ja innovaatioita. Suomessa ovat parhaiten edistyneet rahoitusmarkkinat ja teknologiset valmiudet, kun sen sijaan tavaramarkkinoiden tehokkuus ja makrotalouden vakaus ovat pudonneet. Näissä heijastunevat idänkaupan vaikeudet ja finanssikriisi, joka näkyy kaikkialla muuallakin.

Vuoden 2009 listan ykköseksi on noussut Sveitsi, ohi Yhdysvaltojen. Muutoin kärki on pysynyt jokseenkin ennallaan. Juuri Suomen edellä ovat Ruotsi ja Tanska, mutta öljymaa Norja on vasta 14. ja talousvaikeuksistaan toipuva Islanti 20. Listaa varten on haastateltu kaikkiaan 12 600 yritysjohtajaa. Kärkipäässä arvosanojen erot ovat hyvin pieniä, lähinnä suuntaa-antavia.

Maailman suurista talouksista Kiina (29.) ja Intia (49.) ovat pysyneet suunnilleen ennallaan, mutta Venäjä on pudonnut 12 sijaa 63:nneksi. Koko joukon hännänhuippuna, sijaluvulla 133. on Burundi, jonka kilpailukykyindeksi on vain 2,58.

Kilpailukykyisimmät maat (WEF)
1. Sveitsi 5,60
2. Yhdysvallat 5,59
3. Singapore 5,55
4. Ruotsi 5,51
5. Tanska 5,46
6. Suomi 5,43
7. Saksa 5,37
8. Japani 5,37
9. Kanada 5,33
10. Hollanti 5,32

Keskustelu

Eiköhän olisi syytä lähteä kilpailemaan, kun kunto on noin kova. Jotain on pielessä, kun näin kilpailukykyinen maa sortuu lamaan. -Kyllähän me se tiedetään, missä vika. Pitäisi olla sopiva kilpailulaji. Nyt se ei ole metsätalous, elektroniikka, vaatteiden ompelu, laivanrakennus, talonrakennus, huonekalut, kaivostoiminta, transiittoliikenne, maatalous…