Suomesta tulossa kasvihuonekaasujen tutkimuksen keskus?

kasvihuonekaasut
Teksti
Jukka Ukkola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jos hanke toteutuu, varsinaisen toiminnan on määrä alkaa vuonna 2012.

havaintoasema
Suomessa, varsinkin Lapissa, toimii useita kasvihuonekaasujen havaitoasemia, joissa kerätään tietoja ympäristön erityispiirteistä. Havaintoasemat liittyvät eurooppalaiseen ICOS-tutkimusjärjestelmään. Kuva Timo Lindholm

Suomesta ja erityisesti Helsingistä saattaa tulla kasvihuonekaasujen tutkimuksen keskus, jos vireillä oleva Ilmatieteen laitoksen sekä Helsingin ja Kuopion yliopistojen hanke toteutuu.

Tavoitteena on sijoittaa kasvihuonekaasujen eurooppalaisen seurantajärjestelmän päämaja Helsingin Kumpulaan. ICOS-seurantajärjestelmää pidetään jopa yhtä merkittävänä kuin maailmanlaajuista säähavaintoverkostoa, joka syntyi toisen maailmansodan jälkeen.

Hajautettu mittausasemaverkosto muodostuu noin 30 havaintoasemasta eri puolilla Eurooppaa. Mittauksissa kerätään tietoja ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuuksista ja kierrosta, ja yritetään sen kautta lisätä tietoa ilmastonmuutoksesta.

EU:n rahoittamaa ICOSia valmistellaan vuoteen 2011. Tutkimusorganisaation varsinaisen toiminnan on määrä alkaa 2012 ja jatkua vuoteen 2031 saakka. Hankkeen suomalaisille osapuolille on myönnetty Suomen valtion budjetista neljän miljoonan euron lisärahoitus kahdeksi vuodeksi.