Suomessakin voisi mitata onnellisuutta

SK:n toimitus
Talous 17.8.2009 06:15

Kansan onnellisuutta osataan mitata jo Bhutanissakin. Miksei siis myös meillä?

Onnellisuuden mittausKuvitus Janne Tervamäki


Helsingin Sanomat
kirjoitti 26. heinäkuuta otsikolla ”Bruttokansantuote on sokea”. Lehden mukaan bkt on mittarina vanhentunut” ja edelleen, että ”vaikka bkt nousee, suomalaisten elämä ei ole parantunut”.

Tottahan lehti puhuu. Ennätyspitkästä kasvun kaudesta huolimatta masennuksesta ja muista mielenterveyshäiriöistä johtuvat sairauslomat ja ennenaikaiset eläköitymiset vain jatkavat kasvuaan, jopa kiihtyvään tahtiin. Se on kallista kaikille.

Oikeassa ovat nekin, jotka sanovat, että bkt on ainoa kansainvälisestikin vertailukelpoinen ja luotettava talouden tilastoinnin muoto. Yhä useammin kuitenkin bkt:n rinnalle kaivataan jotakin onnellisuuden ja hyvinvoinnin mittaria. Yhteiskunnat niin kuin yrityksetkin menevät pitemmällä aikavälillä eteenpäin vain silloin kun kasvu ja se niin sanottu hyvinvointi kehittyvät rinta rinnan.

Näitä uusia indeksejä ja mittareita kehitelläänkin koko ajan sekä kansainvälisesti että kansallisella tasolla. Tony Blair on mukana ja tiettävästi myös Nicolas Sarkozy sekä muiden muassa YK ja OECD, jonka mukaan Suomi on peräti Euroopan toiseksi onnellisin kansa.

Hallitus onnellisuusvastuussa

Kaikista maailman maista Bhutanissa on Gross National Happiness (GNH) eli bruttokansanonnellisuus (ja hyvinvointi) on ollut käytössä jo kauan. Se on siellä jopa perustuslaissa.

Sveitsin kokoinen, sata vuotta rauhanaikaa elänyt kuningaskunta Kiinan ja Intian välissä Himalajalla on varsinainen edelläkävijä. Tämän vaatimattoman, mutta itsetuntoisen kansan neljäs kuningas nimittäin esitteli GNH-käsitteen kansalleen jo vuonna 1972.
Onnellisuus ja hyvinvointi sekä sitä mittaava indeksi kirjattiin maan ensimmäiseen perustuslakiin viime vuonna, kun maa viidennen kuninkaan myötä muuttui perustuslailliseksi monarkiaksi.

Koko kansan kattavan prosessin jälkeen onnellisuuden ja hyvinvoinnin osa-alueiksi määriteltiin henkinen hyvinvointi, oman ajan käyttö, yhteiskunnallinen vuorovaikutus, kulttuuri, koulutus, luonnon monimuotoisuus ja kestävyys, elintaso, terveydenhoito ja hyvä hallintotapa. Jokaiselle osa-alueelle asetetaan tavoitteet ja jokaisella alueella pitäisi pärjätä vähintään tyydyttävästi. Vastuu tuloksista on hallituksella.

Jokaista osa-aluetta myös mitataan mittavalla määrällä sekä numeerisia että laadullisia indikaattoreita ja myös kansalaistutkimuksella – eli kysytään kansalta. Kuinka usein kukin on turhautunut? Sairauspäivät? Luottamus naapureihin? Luottamus maan politiikkoihin jne.

Eihän tämä mitään avaruustiedettä ole, mutta muistuttaa laajasti käytössä olevia työntekijä- ja asiakastyytyväisyystutkimuksia. Kun niitä tekee säännöllisesti, ne antavat hyvän osviitan.

Jotakin tarvitsisi tehdä meilläkin, jotta kansalaiset saataisiin pysymään terveinä töissä pitkään ja Y-sukupolvi viihtymään kotimaassa. Olisiko tässä yksi työkalu?

Hallitukselle asetetaan GNH-tavoitteet, luodaan mittarit ja seuranta, aluksi vaikkapa vaalikaudeksi.

Ei kuitenkaan oteta tavoitteita suoraan Bhutanista. Siellä yksi kovista tavoitteista on enintään tunnin kävelymatka terveyskeskukseen.

Eira Palin-Lehtinen

Kirjoittaja on varatuomari ja entinen pankinjohtaja.