Suomen talousromahduksen syy: Nokian menestys nosti palkat ja menot yli kantokyvyn

Professoriryhmän mukaan talouden toipumista on hidastanut teollisuuden yksipuolisuus.
Talous 7.3.2014 04:30
1990-luvulla teollisuus supistui verraten vähän, kun taas kauppa ja muut yksityiset palvelut sukelsivat. Nyt palvelut eivät juuri kärsineet, mutta teollisuus romahti. © Hannu Kyyriäinen

Bengt Holmströmin, Sixten Korkmanin ja Matti Pohjolan raportin ensimmäinen virke tiivistää nykykriisin luonteen.

”Suomi ei ole toipunut vuonna 2008 alkaneesta teollisuuden romahduksesta, jonka myötä merkittävä osa kansantaloutemme perustaa menetettiin”, he arvioivat.

Ekonomistikolmikon mukaan Nokia-vetoisen ICT-klusterin menestys ylläpiti Suomessa ”petollisen suotuisaa” talouskasvua.