Steve Jobs -elämäkerta: Neuroottinen nero haahuili, äksyili ja teki rahaa

Talous 24.10.2011 08:30

Steve Jobsin ”virallinen” elämäkerta on hämmästyttävä tarina yritysjohtajasta, jonka elämä muistutti vuoristorataa, kirjoittaa teoksen suomentaja, toimittaja Jyri Raivio.

Steve Jobs maaliskuussa 2011 Applen tilaisuudessa, jossa yhtiö julkisti iPad 2 -laitteen. Kuva Justin Sullivan / AFP / Lehtikuva.

Kuka mahtaa olla maailman tunnetuin henkilö?

Kiehtova kysymys, johon vastaaminen on vaikeaa ellei tuiki mahdotonta. Mutta onhan meillä Google. Googlataan ihmisen nimi ja katsotaan, kuinka monta osumaa hakukone kaivaa verkon uumenista. Mitä useampi osuma, sitä tunnetumpi henkilö. Menetelmä on kieltämättä krouvi, mutta keksikää parempi.

Google-mittarilla maailman tunnetuin ihminen on lokakuun 5. päivänä kuollut Applen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Steve Jobs. Hänestä löytyi Googlessa 23. lokakuuta yli 432 miljoonaa osumaa. Barack Obama jäi 200 miljoonan tuloksen päähän. Jobsin vanhalla arkkivihollisella, Microsoftin Bill Gatesilla on vaivaiset 51 miljoonaa tulosta.

Lukemat muuttuvat koko ajan, mutta viesti on selvä. Steve Jobsin maailmanlaajuinen tunnettuus on yhtä hämmästyttävä ilmiö kuin hänen uransa ja elämänsäkin. Molemmista saadaan runsain mitoin uutta tietoa tänään maanantaina ilmestyvässä ”virallisessa” elämäkerrassa, joka tulee kauppoihin samana päivänä niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Meillä kirjan kustantaa Otava.

Elämäkerran kirjoitti Jobsin aloitteesta Walter Isaacson, Aspen-instituutin johtaja ja entinen huippujournalisti. Ennen Jobsia hän teki elämäkerrat Benjamin Franklinista (25 miljoonaa Google-hittiä) ja Thomas Alva Edisonista (4 miljoonaa osumaa).

Kirja on hämmästyttävä tarina nerokkaasta mutta lähes neuroottisesta yritysjohtajasta, jonka elämä Isaacsonin mukaan muistutti vuoristorataa. Lisää draamaa kirjantekoon toi Jobsin sairastuminen haimasyöpään, joka johti hänen kuolemaansa 56-vuotiaana.

Pilveä ja buddhalaisuutta

Steve Jobs syntyi abortteihin erikoistuneen lääkärin klinikalla San Franciscossa. Hänen vanhempansa olivat päättäneet antaa lapsen adoptoitavaksi, yhdellä ehdolla. Adoptiovanhemmilla piti olla yliopistotutkinto.

Sitä ei automekaanikko-Paul ja kirjanpitäjä-Clara Jobsilla ollut. He saivat pojan vasta sitouduttuaan kirjallisesti kustantamaan hänelle yliopistokoulutuksen. Jobseilla oli toinenkin lapsi, tytär. Jostakin syystä hänestä ei kirjassa puhuta juuri mitään.

Steve haahuili nuoruusvuosinaan Kaliforniassa kuten monet muutkin. Murrosiässä hän äkkiä tajusi olevansa vanhempiaan fiksumpi. Saman huomion tosin ovat tehneet kaikki muutkin murrosikäiset maailman sivu.

Jobs meni yliopistoon kuten biologiset vanhemmat olivat edellyttäneet, ja vielä kalliiseen sellaiseen. Reedissä häntä eivät kiinnostaneet pakolliset kurssit, ja hän jätti opinnot sikseen jo ensimmäisen vuoden jälkeen.

Ajan henkeen sopivat hengellinen etsiskely ja huumeet LSD:tä myöten. Vielä huippujohtajanakin Jobs oli lähinnä ylpeä LSD-tripeistään ja piti niitä kehityksensä kannalta hyvin tärkeinä.
Kovin tavaton sen ajan ilmiö ei ollut myöskään avioliiton ulkopuolinen lapsi. Jobsin tyttöystävä synnytti tyttären, jonka isä lähes hylkäsi vuosien ajaksi. Isaacsonille Jobs myönsi, ettei ole ylpeä tavasta, jolla hoiti suhteen tyttäreensä.

Nuoruusvuosina Jobsiin tarttuivat kiinnostus buddhalaisuuteen ja omituisiin ruokavalioihin. Hän kierteli seitsemän kuukauden ajan intialaisissa kylissä, kulki pitkään vielä koti-Kaliforniassakin kaavussa ja paljasjaloin eikä koskaan syönyt lihaa. Vastakulttuuri oli kova sana Jobsille kuten monelle muullekin sen aikakauden nuorelle.

Adoptiovanhempiaan Jobs ylistää. Biologisista vanhemmistaan hän etsi aikuisiällä käsiinsä äidin mutta ei koskaan halunnut olla yhteyksissä syyrialaissyntyiseen isäänsä.

Jobs ja Apple

Jobs ei ollut insinööri vaan pikemminkin humanisti, mutta elektroniikka häntä kiinnosti nuoresta pitäen. Sen alan guru oli Steve Wozniak, jonka kanssa Jobs perusti Applen.

Mukana oli kolmaskin perustaja, Ron Wayne, joka alle kahdessa viikossa menetti uskonsa koko firmaan ja myi osakkeensa 800 dollarilla Jobsille ja Wozniakille. Jos hän olisi pitänyt ne, potin arvo vuonna 2010 olisi ollut 2,6 miljardia dollaria.

”Ei kaduta”, Wayne väitti Isaacsonille, joka yhytti hänet käyttämästä sosiaaliturvasta saamiaan lantteja hedelmäpeleihin Arizonassa.

Wozniakin insinööritaidot ja Jobsin markkinointiosaaminen tekivät Applesta menestyksellisen tietokonevalmistajan. Wozniak jäi melko pian syrjään, ja Applesta tuli ainakin ulkoapäin katsottuna yhden miehen show.

Sen ja Jobsin kantava periaate oli keskittyminen tuotteeseen ja sen täydellinen integrointi. Jobs uskoi kuolemaansa saakka siihen, että paras tulos saadaan, jos sama yhtiö tekee laitteet, ohjelmistot ja sovellukset ja jopa myy tuotteen asiakkaalle.

Apple listattiin pörssiin ja Jobsista tuli miljonääri. Hänen johtamistyyliinsä liittyvät ongelmat kasvoivat kuitenkin koko ajan. Vuonna 1983 yhtiön toimitusjohtajaksi houkuteltiin limonadiyhtiö Pepsin johtajistoon kuulunut John Sculley.

Alkuvaiheessa Jobs ja Sculley lähes rakastivat toisiaan. Jobsin tyyli johti kuitenkin väistämättä välirikkoon, jossa Applen hallitus ja sen vahva mies, suomalaistaustainen Mike Markkula, asettuivat Sculleyn taakse. Tunteet kuohuivat ja kyyneleet virtasivat, kun Jobs jätti johtamansa yhtiön 1985.

Yksi monista dramaattisista kohtauksista sattui ravintolassa, jossa Jobs lähipiireineen istui eronsa jälkeen. Sculleyn vaimo Leezy ryntäsi sisään ja huusi, tajusiko Jobs millainen etuoikeus hänelle on ollut tuntea niin hieno mies kuin John Sculley. ”Kun katson useimpien ihmisten silmiin, näen niissä sielun. Kun minä katson sinun silmiisi, näen pohjattoman kuilun, tyhjän aukon, kuolleen alueen”, rouva Sculley sanoi.

Sculley kertoo oman versionsa tapahtuneesta omassa kirjassaan (Apple – elämäni haaste, WSOY 1988). Sekin todistaa, että alkuvaiheen lapselliselta vaikuttaneesta kiintymyksestä huolimatta herrat olivat kuin tuli ja vesi eivätkä pitemmän päälle millään olisi mahtuneet samaan yhtiöön. ”Hän ei ymmärtänyt tuotteesta mitään”, Jobs sanoi Isaacsonille. Sculley jäi Appleen, mutta sai potkut 1993. Hänestä löytyy Googlessa 630 000 hittiä.

Jobs perusti heti uuden, korkeakouluille tietokoneita kehittävän yhtiön NeXT:in, joka ei koskaan pärjännyt hyvin. Ison osan rahastaan hän kuitenkin käytti animaatioelokuvien tuottajayhtiö Pixariin, josta hän osti 70 prosenttia vuonna 1986 kymmenellä miljoonalla dollarilla. Pixarista tuli huima menestys. Jobs kävi värikkäitä kiistoja Pixarin kumppanin Disneyn kanssa, joka lopulta osti Pixarin vuonna 2006 ja maksoi siitä 7,4 miljardia. Jobsin kymmenen miljoonan sijoitus oli lähes 5,2 miljardin arvoinen.

Jobsin suurin hetki koitti kuitenkin 1996. Apple osti NeXT:n, ei saadakseen vaatimattomasti menestyneen tietokoneyrityksen vaan saadakseen takaisin perustajansa. Jobs savusti härskiin tyyliin ulos silloisen toimitusjohtajan Gil Amelion ja tuli itse väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.

Paluuseen liittyy uskomaton esimerkki suuryritysten ”corporate governancesta” eli hyvästä hallintotavasta. Sen mukaan yrityksen hallituksen valitsee yhtiökokous ja hallitus on toimitusjohtajan esimies. Applessa väliaikainen toimitusjohtaja Jobs valitsi itse hallituksen ja myös erotti sen niin halutessaan.

Jobs pyysi hallitukseen USA:n pörssikauppaa valvovan viranomaisen SEC:n entisen johtajan Arthur Levittin, joka suostui riemumielin. Vähän myöhemmin Jobs luki Levittin kirjoituksen, jossa tämä korosti hallituksen itsenäisyyttä suhteessa toimitusjohtajaan. Jobs soitti heti Levittille ja peruutti hänen hallituspaikkansa.

Jobs äksyili samalla tavalla omille työntekijöilleen. Pahimmalta tuntui hänen tapansa varastaa alaistensa ideoita. Jobs lyttäsi useasti täysin jonkun alaisensa idean vain esittääkseen sen vähän myöhemmin omanaan.

i-tuotteista alkoi uusi aika

Verrattain menestyksellisestä tietokonevalmistajasta tuli kuitenkin pörssiarvoltaan yksi maailman suurimmista yrityksistä vasta i-tuotesarjan avulla. Se alkoi musiikkisoitin iPodista ja jatkui musiikin verkkokauppa iTunesin ja iPhone-kännykän kautta taulutietokone iPadiin.

Nokiasta (saati Suomesta muuten) kirjassa ei puhuta sanaakaan, mutta Keilaniemessä ehkä pannaan kiinnostuksella merkille iPhonen syntyhistoria. Oman älypuhelimen kehittely päätettiin aloittaa sen jälkeen, kun Jobs alaisineen totesi kaikkien sitä edeltäneiden kännyköiden olleen etenkin käytettävyydeltään kelvottomia.

Isaacson on todella hurmioitunut Applen i-laitteista, jopa niin hurmioitunut, että hänen nimensä luulisi olevan iSaacson. Laitteiden kehittelystä kirja antaa kuitenkin aika yksipuolisen kuvan.
Jobsia (ja iSaacsonia) ei kiinnosta insinööritiede vaan vempaimien teollinen muotoilu, viimeistä yksityiskohtaa myöten. Jobs sanoi usein kehittävänsä ”järjettömän suurenmoisia” tuotteitaan teknologian ja humanismin risteyskohdasta. Teknologian hoitivat Applessa kuitenkin muut.

Jobs oli upporikas. Hänen omaisuutensa arvoksi laskettiin 2010 yli 8 miljardia dollaria. Toisin kuin esimerkiksi elinikäinen kilpailijansa, kirjassa kirpeää kritiikkiä saava Microsoftin Bill Gates, Jobs ei kuitenkaan jakanut miljardejaan hyväntekeväisyyteen tai ainakaan sellaisesta ei kerrota elämäkerrassa.

Jobs on aina vartioinut tarkasti yksityiselämäänsä. Isaacson on päässyt syvälle siinäkin suhteessa. Hän on viettänyt paljon aikaa Jobsin kotona ja tavannut hänen vaimoaan ja kolmea lastaan. Hän on myös saanut yksityiskohtaista tietoa sairaudesta, joka lopulta koitui Jobsin kohtaloksi.

Kuten syövät usein, tämäkin hellitti välillä otettaan. Ehkä ratkaisevinta oli diagnoosin jälkeinen aika. Leikkaus on yleisin ja menestyksellisin tällaisen haimasyövän hoitomuoto, mutta siitä luontaishoitoihin ja mehudieetteihin uskova Jobs kieltäytyi ehkä ratkaisevien yhdeksän kuukauden ajan.

Kirjoittaja on suomentanut tekstissä mainitut kirjat, Steve Jobs (Otava 2011) ja Apple – elämäni haaste (WSOY 1988).

Aiheesta lisää
Steve Jobs: Millainen oli toimitusjohtaja, jonka lähtöä miljoonat palvojat surevat? (Suomenkuvalehti.fi 6.10.2011)