Sipilä saa ohjeita: Hallituksen pitäisi leikata ja elvyttää samanaikaisesti

Hyviä neuvoja on saatu myös Ruotsin puolelta.

elvytys
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vaalit on pidetty ja uuden hallituksen rakentaminen alkanut keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän johdolla. Talouspoliittisia neuvoja on sadellut Sipilälle jo viikkotolkulla sekä vasemmalta että oikealta.

Keskustelun avasivat maaliskuussa valtiovarainministeriön virkamiehet valtiosihteeri Martti Hetemäen johdolla. He laskivat, että julkisiin menoihin on tehtävä kuuden miljardin euron leikkaukset, jotta talous saataisiin tasapainoon.

Hetemäen mukaan Sipilän kannattaisi ottaa käyttöön Paavo Lipposen menetelmä 1990-luvulta. Tuolloin poliitikot sopivat ensin leikkauksista ja ministerinsalkut jaettiin vasta sen jälkeen. Näin hallitus saatiin sitoutumaan kokonaisuudessaan säästöpäätöksiin.

Virkamiesten esittämät miljardileikkaukset nostattivat vaalien alla kovaa kritiikkiä varsinkin vasemmistossa ja keynesiläisessä ekonomistikunnassa. Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta julisti Helsingin Sanomissa, että suomalainen talouskeskustelu on epä-älyllistä. Hänen mielestään jatkuvan leikkaamisen sijasta taloutta pitäisi elvyttää vaikka velaksi.

Haaparanta muistutti, että Suomi saa tällä hetkellä pitkäaikaista velkaa negatiivisella reaalikorolla. Hän uskoi, että velkaelvytys voisi rahoittaa itsensä tai ainakin kääntää velkasuhteen laskuun, kun talouskasvu piristyisi.