Shellin Ollila ei halua nähdä tortillamellakoita

Karri Kokko
Talous 31.8.2007 10:19

Öljyjätin hallituksen puheenjohtaja uskoo enemmän teknologiaan kuin päästöoikeuksiin.

Meksikon kaduilla on jo mellakoitu tortillojen hintojen nousua vastaan. Maissista valmistettu ohut lätty on tärkeä osa ruokavaliota, ja monelle köyhälle ainoa ravinnon lähde.

Maissin hinta on kuitenkin noussut, koska maissia tarvitaan myös kovasti huudossa olevien biopolttoaineiden valmistukseen.

Öljyjätti Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila mainitsi tortillamellakat vain yhtenä esimerkkinä, mihin biopolttoaineiden kasvava tarve voi johtaa.

”Ei voi olla niin, että rikkaissa maissa mietitään kolmannen auton ostoa perheeseen. Se on eettisesti väärin, koska miljardi ihmistä ei saa riittävästi ruokaa”, Ollila sanoi torstaina toimihenkilöjärjestö STTK:n seminaarissa.

Helsingissä pidetyn seminaarin aiheena olivat ilmastonmuutoksen haasteet talous- ja työllisyyspolitiikalle.

Ollila pitää mahdottomana, että ruokaketjua voisi valjastaa biopolttoaineen tuotantoon enää pitkään.

”Shell on maailman suurin biopolttoaineiden jakelija, mutta omaa tuotantoa sillä ei ole”, Ollila huomauttaa.

Yhtiö on Ollilan mukaan ollut aktiivisesti kehittämässä toisen sukupolven polttoaineita, jotka perustuvat sellun ja jätteiden hyväksikäyttöön.

Toistaiseksi öljyn kulutus maailmassa jatkaa vinhaa kasvua. Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoitti vähän aikaa sitten, että ensi vuonna öljyn kysyntä kasvaa tätä vuotta nopeammin.

Öljykriisit halvaannuttivat alan kehityksen Ydinvoiman lisääminen ei Ollilan mielestä pysty myöskään ratkaisemaan kasvavaa energiantarvetta.

”Ydinvoima on puhdas energiamuoto, mutta kokonaisyhtälössä sen määrä pysyy rajallisena.”

Energiaa kuluu tulevaisuudessakin, koska ihmiset haluavat ajaa autolla ja lentää lentokoneella. Myös teollisuus käyttää runsaasti energiaa.

”Energiakeskustelun suuret ratkaisut ovat säästäminen, energiatehokkuus ja vaihtoehtoiset tavat tuottaa energiaa”, Ollila sanoi.

Entinen Nokian pääjohtaja uskoo vakaasti myös siihen, että teknologian avulla polttoaineongelmaankin löydetään ratkaisu.

”On parempi kehittää teknologiaa kuin kaupata päästöoikeuksia. Lyhyellä aikavälillä se merkitsee energian hinnan nousua, mutta satsaamalla teknologiaan on mahdollista saada hiilidioksidipäästöt kuriin.”

Hänen mielestään myös omalla alalla eli öljyteollisuudessa on vielä paljon tehtävää.

”Öljykriisien jälkeen alan kehitys on ollut täysin pysähdyksissä. Öljyala ei ole satsannut tuotekehitykseen eikä ihmisiin. Nyt on havahduttu, että meillä taitaakin olla ongelma”, Ollila kertoi.

Ollilan mukaan kehittyvän teknologian avulla öljyntuotantoa pystyään lisäämään. Shellin kohdalla kyse on maailmanlaajuisesta mahdollisuudesta, sillä yhtiö toimii yli sadassa maassa.

Ollila toivoo maailmanlaajuisen ilmastokeskustelun saavan uutta puhtia viimeistään siinä vaiheessa, kun Yhdysvaltoihin valitaan uusia presidentti puolentoista vuoden päästä.

Yhdysvallat on yksi suurimpia saastuttajia, mutta maa on jättäytynyt kansainvälisten ilmastosopimusten ulkopuolelle.

Teksti Arja Joenpolvi (STT)

Ilmastonmuutos – yhteinen asiamme

Keskustelu