S-ryhmään kuuluva Pohjois-Karjalan osuuskauppa aloitti työterveyshuollon

Talous 14.7.2013 11:00
S-ryhmä kerää Pohjois-Karjalan projektista kokemuksia ennen kuin päättää jatkosta. Kuva Markus Pentikäinen.

S-ryhmän sisällä tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa ripeitä liikkeitä. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) on aloittanut ensimmäisenä alueosuuskauppana yksityisten terveyspalvelujen tuottamisen.

Tarkoitusta varten perustettiin tytäryhtiö Pohjois-Karjalan Terveyspalvelut Oy. Se vastaa alueosuuskaupan oman, noin 1 100 henkilön työterveyshuollosta Joensuussa sekä kymmenessä lähikunnassa.

Erillisen yrityksen perustaminen ei ollut äkillinen päähänpisto. Oman terveysyrityksen perustamista varten tehtiin perusteellinen markkinatutkimus ja liiketoimintasuunnitelma.

Taustalla on Joensuussa tapahtunut lääkäriasemien ketjuuntuminen ja kilpailun häviäminen. Kustannukset ja laatu lähtivät liikkumaan eri suuntiin.

PKO on alueen suurin yksityinen palvelualan työnantaja, ja sen työterveyshuollossa liikkuvat isot euromäärät. Osuuskaupassa alettiin laskea, että euroja voitaisiin pyörittää myös omassa talossa.

Yhtiön toiminta on herättänyt kiinnostusta, ja asiakkaiksi on tullut toimitusjohtaja Kristiina Hätisen mukaan alueen pk-yrityksiä, kuten tilitoimistoja, maalausfirmoja, lvi-alan yrityksiä ja jopa parin sadan henkilön yhtiöitä.

Yhtiön palveluksessa on kaksi omaa työterveyslääkäriä ja -hoitajaa, ja lisäksi käytettävissä on konsultoivia erikoislääkäreitä. Työpsykologipalvelut ostetaan paikalliselta yritykseltä.

”Tarkkoja tavoitteita emme ole vielä määritelleet, mutta syksyn aikana moni asia liikahtaa eteenpäin. Meidän olisi mahdollista järjestää jopa 5 000 henkilön työterveyshuolto”, Hätinen kertoo.

PKO:n projektin etenemistä seurataan tarkasti usealla taholla. Yrittäjät, muut alueosuuskaupat ja asiakasomistajat ovat jo esittäneet kiinnostuksensa.
Lisäksi PK Terveys tekee tiivistä yhteistyötä työterveyslaitoksen kanssa, ja myös työlääketieteen edustajat ovat olleet yhteydessä yritykseen.

SOK:n pääjohtajan Kuisma Niemelän mukaan S-ryhmällä ei ole vielä erillistä terveyspalveluhanketta, mutta pohjoiskarjalalaisten kokemuksia seurataan mielenkiinnolla. Jo edellinen pääjohtaja Kari Neilimo oli kiinnostunut terveyspalvelujen järjestämisestä.

”Tämä on aidosti PKO:n oma innovaatio ja pilottiprojekti. Mitään ohjeistuksia ei ole annettu SOK:lta”, Niemelä sanoo.

”Jos tästä saadaan hyviä tuloksia ja liiketoiminnassa nähdään mahdollisuuksia, arvioimme voisiko sitä lähteä tarjoamaan yleisemminkin. Pyrimme aina kehittämään tarjontaa palveluodotusten perusteella.”

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtajan Juha Kivelän mukaan terveyspalveluita saatetaan alkaa tarjota yksittäisille asiakasomistajille nopeallakin aikataululla. Alussa kuitenkin keskitytään työterveyshuoltoon. Tulevaisuuden hahmottamiseksi ei hänen mielestään tarvitse olla selvänäkijä.

”Uskon toiminnan laajenevan, kun muut osuuskaupat ja SOK huomaavat mistä tässä on kysymys”, Kivelä arvelee.

Jo pelkästään PKO:n omistajina on yli 65 000 asiakasomistajataloutta bonuskortteineen.

Kuluneen vuoden aikana S-ryhmä on laajentunut huimaavaa vauhtia. Toukokuussa S-Pankki osti enemmistön FIM-sijoituspalvelukonsernista. Sen seurauksena kauppaostoksista kertyvät bonukset voi siirtää suoraan sijoitusrahastoon.

Kesäkuun alussa S-Pankki ja Tapiola Pankki yhdistyivät uudeksi S-Pankiksi. Kumppanuuden kehittämistä vakuutusryhmä Fennian kanssa harkitaan.

S-ryhmän palvelut kattavat kohta koko ihmisen elämänkaaren vauvasta vaariin. Paletista puuttuvat oikeastaan enää päiväkodit ja lasten iltapäiväkerhot. Jälkimmäistäkin on jo ehditty toivoa.