Roskapankki kaatui: Pörssit myllerryksessä, uusi lakiesitys äänestykseen

finanssikriisi
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Aucklandin pörssi 300908

Yhdysvalloista alkanut osakekurssien lasku jatkui Euroopan pörsseissä. Uudesta roskapankkilaista äänestetään tällä viikolla, ehkä jo huomenna. Venäjällä pörssikauppa keskeytettiin.

Pörssin kurssitaulu Aucklandissa Uudessa Seelanissa 30. syyskuuta 2008.

Markkinavalvoja keskeytti tiistaina kaupankäynnin Venäjän molemmissa pörsseissä heti niiden avautuessa. Kaikkien arvopapereiden kaupankäynti on keskeytetty markkinavalvojan määräyksestä, kertoivat pörssit.

Aiemmin aamulla markkinavalvoja kielsi uudelleen osakkeiden kattamattoman lyhyeksi myynnin markkinoiden kuohunnan takia.

Kurssit olivat muissa Euroopan pörsseissä keskimäärin muutaman prosentin laskussa. Keskeiset yleiseurooppalaiset osakeindeksit laskivat alkukaupassa noin 2,5 prosenttia maanantain päätöksestä. FTSEurofirst 300 -indeksi laski alimmalle tasolle sitten vuoden 2004 joulukuun.

Osakekursseja painoi rahoitusmarkkinoiden kriisin kärjistymisen synnyttämä epävarmuus. Saksalainen Commerzbank arvioi markkinakommentissaan tiistaina sen jatkuvan joitain päiviä.

“Nyt näyttää siltä, että Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoiden vakautustoimet hyväksytään aikaisintaan torstaina ja kriisi pysyy siihen asti akuuttina. Sijoittajat jatkavat pakoa turvasijoituksiin”, arvioi Commerzbank.

Neuvoteltu
sopu kaatui

Yhdysvalloissa odotetaan pelosekaisin tuntein uutta pörssipäivää. On arvioitu, että kongressi äänestäisi uudesta roskapankkilaista jo keskiviikkona. Senaatti kokoontuu huomenna ja edustajainhuone torstaina.

Eilen edustajainhuone hylkäsi puolueiden välillä neuvotellun sovun roskapankista.

Demokraatit ja republikaanit syyttelivät toisiaan roskapankkilain kaatumisesta. Republikaaneilla on ideologia vaikeuksia äänestää kansallistamisen puolesta. Demokraatit, jotka olivat lain kannalla, muistuttivat, että roskapankkia eli veronmaksajien rahoja tarvitaan ison ongelman pelastajaksi.

Roskapankkiin halutaan työntää pankkien “ongelmajäte” eli riskiluotot.

Presidentti George W. Bush on ilmoittanut olevansa pettynyt edustajainhuoneen äänestystulokseen.

Eliset ensikommentit lupailivat huonoa koko maailmalle.

Helsingin pörssi
kääntyi nousuun

Osakekurssit kääntyivät aamupäivällä varovaiseen nousuun Helsingin pörssissä. Muutaman prosentin laskussa alkanut kaupankäynti piristyi runsaan tunnin aikana 0,6 prosentin nousuun.

Alhaiset hinnat houkuttivat ostajia, ja kaikki vaihdetuimmat osakkeet kääntyivät Fortumia lukuun ottamatta nousuun. Nokialla käytiin kauppaa 12,67 eurolla, missä oli pari senttiä nousua edellispäivän päätöksestä. Rautaruukki oli lähes 6 prosentin ja Kone vajaan 5 prosentin nousussa.

Osakevaihto kohosi vajaassa puolessatoista tunnissa 200 miljoonaan euroon. Pörssin hintaindeksi nousi 6920 pisteen tasolle.

“Liittolaiset haluavat
USA:lta ratkaisuja”

Britannian ja Australian pääministerit aikovat vedota Yhdysvaltain kongressiin pankkikriisin pikaiseksi ratkaisemiseksi. Australian pääministeri Kevin Rudd kertoi aikeesta tiistaina.

Rudd sanoo sopineensa Britannian pääministerin Gordon Brownin kanssa, että he vetoavat kongressiin maanantaina kaatuneen 700 miljardin dollarin paketin toteuttamiseksi.

“Vetoamme kongressiin, että se hyväksyisi vastaavan uuden paketin kun sellainen myöhemmin viikolla annetaan kongressille.”

Vakautuspaketti on Ruddin mukaan välttämätön rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiseksi.

Irlannin valtio
takaa talletukset

Valtio takaa kaikki irlantilaisten pankkien talletukset niiden koosta riippumatta, ilmoitti Irlannin valtiovarainministeriö tiistaina. Hallitus oli jo aiemmin nostanut talletussuojan 100000 euroon.

Irlannin hallitus ilmoitti myös turvaavansa irlantilaisten pankkien muilta rahoituslaitoksilta lainaamat varat. Käytännössä valtio lupasi pankeille tukensa, mikäli ne joutuvat maksuvaikeuksiin.

Valtiovarainministeriön mukaan hallitus haluaa toimilla hälventää rahoitusmarkkinoiden epävarmuutta. Markkinahuhut ovat painaneet monien irlantilaisten pankkien osakekurssin voimakkaaseen laskuun.

Teksti
SK netin toimitus
STT
Reuters
AFP
DPA

Kuva
Richard Robinson / AP / Lehtikuva

Keskustelu
Johtuuko finanssikriisi ahneudesta?

Lisää finanssikriisistä
Finanssikriisi jyllää Euroopassa: Pankit horjuvat, euroministerit koolle (SK netti 6.10.2008)
Huippututkijat varoittavat Eurooppaa 1930-luvun laman kauhuista (SK netti 2.10.2008)
Marko Maunulan Tiellä Valkoiseen taloon -blogi: Roskapankki muuttaa Wahingtoniin (SK netti 3.10.2008)
Kustaa Hulkon Nurkanvaltaaja-blogi: Huippuekonomistien hälytysviesti (SK netti 2.10.2008)
Ylimääräinen veronalennus keskituloisille perheille USA:ssa (SK netti 2.10.2008)
Senaatti hyväksyi roskapankin, epävarmuus jatkuu (SK netti 2.10.2008)
Miten käy suomalaisten talletusten? (SK netti 1.10.2008)
Sauli Niinistö finanssikriisistä: “Optimismiin ei ole aihetta” (SK netti 30.9.2008)
Marko Maunulan Tiellä Valkoiseen taloon -blogi: Laman tuntua (SK netti 30.9.2008)
Pörssit myllerryksessä, uusi lakiesitys äänestykseen (SK netti 30.9.2008)
Roskapankki kaatui, “tilanne näyttää tosi pahalta” (SK netti 29.9.2008)
Finanssikriisi: Nyt jo Euroopan pankit menettävät luottamustaan (SK netti 29.9.2008)
Salkunhoitajien kannustimissa rahoituskriisin osasyy? (SK netti 26.9.2008)
Kustaa Hulkon Nurkanvaltaaja-blogi: Déjà vu: pankkipomojen palkanalennus (SK netti 25.9.2008)
Obama ja McCain: Amerikan roskapankki tarkkaan valvontaan (SK netti 22.9.2008)
Marko Maunulan Tiellä Valkoiseen taloon -blogi: Asiaan, ehdokkaat! (SK netti 22.9.2008)
Finanssikriisi: Ulkomaisille pankeille apua USA:n roskapankista (SK netti 22.9.2008)
Kustaa Hulkon Nurkanvaltaaja-blogi: Kirje pankinjohtajalle (SK netti 19.9.2008)
Historioitsija Markku Kuisma finanssikriisistä: “Tätä se ahneus teettää” (SK netti 18.9.2008)
Kustaa Hulkon Nurkanvaltaaja-blogi: Paniikkia pankeissa (SK netti 18.9.2008)
Finanssikriisi jatkuu: Aasian pörssit seurasivat USA:n alamäkeä (SK netti 18.9.2008)
Pankkiosakkeet rajussa pudotuksessa Yhdysvalloissa (SK netti 17.9.2008)
Luottokriisi ja Suomi: Pankit hilaavat uusien asuntolainojen marginaaleja ylöspäin (SK netti 16.9.2008)
USA:n luottokriisi syvenee: keskuspankit valmiita rauhoittamaan markkinoita (SK netti 15.9.2008)
Ekonomistiarvio: USA:n finanssikriisi muistuttaa Suomen lamaa (SK netti 11.9.2008)
Asuntoluottopankkeja kansallistettiin USA:ssa: markkinat riemastuivat päätöksestä (SK netti 8.9.2008)
Asuntoluottokriisin juurilla (SK netti 17.7.2008)
Kupla joka puhkesi (SK netti 24.8.2007)
Totuus hiipii esiin (SK netti 24.8.2007)