Rautaruukki palaa juurilleen ja ryhtyy ”ratkaisutoimittajaksi”

Kustaa Hulkko
Talous 3.5.2009 07:15

Monta vuotta Rautaruukki otti etäisyyttä teräksentekijän imagostaan. Nyt se ilmoitti investoivansa 220 miljoonaa euroa Raahen-tehtaisiin.

masuuni

Rautaruukista on kuulunut viime aikoina huonoja uutisia. Joulukuussa yhtiö ilmoitti, että se sulkee toisen masuuninsa Raahen-tehtaalla. Tammikuussa se kertoi, että se vähentää Suomessa yhteensä 460 työntekijää ja lomauttaa 3 200.

Kun toimitusjohtaja Sakari Tamminen, 55, kertoi viikon päivät sitten yhtiön menestyksestä ensimmäisellä vuosineljänneksellä, hän joutui kertomaan, että sen liikevaihto oli melkein puoliintunut verrattuna vastaavaan jaksoon vuonna 2008.

Tulos ennen veroja oli 122 miljoonaa euroa miinuksella, kaksi kertaa enemmän kuin analyytikot olivat keskimäärin odottaneet. Vuotta aikaisemmin Rautaruukki teki tammi-maaliskuulta 140 miljoonan euron voiton.

Ei ole mikään uutinen, että teräsyhtiöllä menee hyvin, kun on korkeasuhdanne, ja että sillä menee surkeasti, kun on taantuma. Näin on ollut aina ennenkin siitä lähtien, kun Rautaruukki alkoi tehdä terästä Raahen-tehtaalla vuonna 1964.

Terästeollisuus on erittäin syklinen eli suhdanteista riippuvainen teollisuudenhaara. Se sukeltaa nopeasti, kun laskusuhdanne alkaa jäytää sen asiakkaita konepaja- ja rakennusteollisuudessa.

Viime kuukausina tilannetta on synkentänyt vielä se, että asiakkaat ovat purkaneet täysiä varastojaan.

Elpyminen viipyy

Tammisen mukaan kysynnän nopeasta elpymisestä ei ole merkkejä, vaan huhti-kesäkuun myynti pysyy edelleen selvästi tappiollisena.

Sen sijaan loppuvuoden näkymiä hän arvioi suhteellisen toiveikkain sanakääntein. Yhtiön tulos ennen veroja voisi nousta plussalle jo tämän vuoden jälkipuoliskolla. Ennusteen takana on arvio raaka-aineen hinnanlaskun ja yhtiön tehostamistoimien vaikutuksista.

Tammisella oli kuitenkin myös suorastaan hyviä uutisia: yhtiö on lähes velaton. ”Vahva tase antaa meille mahdollisuuksia”, hän sanoi.

Kun yhtiö synnytettiin Urho Kekkosen mahtikäskyllä 49 vuotta sitten, se perustettiin nimenomaan teräksen valmistajaksi.

Nykyinen Rautaruukki on Suomessa ja Pohjoismaissa suuri ja vahva teräksentuottaja. Maailmalla se on kuitenkin pieni verrattuna esimerkiksi intialaisen miljardööri Lakshmi Mittalin omistaman Arcelor-Mittalin kaltaisiin jättiyrityksiin. Sellaisten mammuttituottajien kanssa ei ole järkeä kilpailla bulkkiteräksen tuottajana.

Niinpä Rautaruukki on suosinut terästuotannossaan entistä enemmän erikoisterästuotteita. Niiden osuus konsernin teräsyksikön liikevaihdosta nousi viime vuonna jo yli neljänneksen.

Visio: ”ratkaisutoimittaja”

Rautaruukin varsinainen visio on Tammisen kaudella kuitenkin ollut nousu markkinoiden halutuimmaksi ”ratkaisutoimittajaksi”.

Mitä termi ”ratkaisu” sitten tarkoittaa Rautaruukin kielenkäytössä? Se tarkoittaa tuotteita, joiden jalostusaste on tavallista perusterästä korkeampi. Esimerkiksi konepajateollisuuden asiakkaille myydään sellaisia ratkaisuja kuin työkoneiden ohjaamoja ja tuulivoimaloiden levyjä ja laippoja.

Laivojen dieselkoneiden ja dieselvoimaloiden valmistaja Wärtsilä ostaa Rautaruukilta muun muassa moottorialustoja ja vauhtipyörien osia.

Vuonna 2004 ”ratkaisujen” osuus yhtiön liikevaihdosta oli yhtiön antamien tietojen mukaan vain vajaat 20 prosenttia. Nyt se on noussut lähes puoleen. Toisin sanoen teräksen osuus on vastaavasti vain hiukan yli puolet.

Masuunit peruskorjataan

Yhtiön tulevaisuus teräksen tuottajana on Tammisen kaudella ollut oikeastaan hiukan epäselvä. Periaatteessa on ollut mahdollista, että yhtiö ryhtyisi konepajaksi ja terästuotannolle jäisi vain vähäinen rooli. Täysin poissuljettua ei ole ollut sekään, että yhtiö luopuisi kokonaan terästuotannostaan.

Tätä taustaa vasten huhtikuun 23. päivän investointiuutinen on merkittävä. Yhtiö ilmoitti silloin peruskorjaavansa Raahen terästehtaan molemmat masuunit vuosina 2010 ja 2011. Masuuni on terästehtaan ydin: uuni jossa malmista syntyy rautaa.

Rautaruukki siis jatkaa teräksen tuottajana. Masuuni-investoinnit nousevat yhteensä 220 miljoonaan euroon. Lisäksi Rautaruukki tekee 60 miljoonan euron ympäristöinvestoinnit.

”Näillä investoinneilla turvaamme terästuotantomme jatkuvuuden pitkälle tulevaisuuteen”, Tamminen kommentoi päätöstä.