Paul Lillrank: Suurella yleisöllä henkisen pääoman vaje

innovaatiot
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Henkinen pääoma

Politiikkaa eivät liikuttele suuret visiot, vaan äänestäjien oikut, media ja yleismaailmalliset ajatusvirheet.

Suomen talouden kasvunäkymät ovat lamankin jälkeen laimeahkot. Edessä on sopeutuminen heikompaan hyvinvointiin, ellei jostakin ilmaannu innovatiivista liiketoimintaa.

Innovaatioiden strateginen tarpeellisuus on helppo todeta, mutta toiveista toteutukseen on matkaa.

Lisää tieteellis-teknistä tutkimusta ja koulutusta saa rahahanaa kääntämällä. Innovaatioista kuitenkin tiedetään, että putki tieteellisestä löydöksestä teknologian kautta sovellutukseen, markkinoille ja verokertymään on aika harvinainen. Suurin osa innovaatioista syntyy asiakkaiden ja tuottajien rajapinnassa. Teknologia bulkkiutuu kaikkialla, missä saa oppikirjoja ja pääsee tietoverkkoihin.

Apple ei itse keksinyt iPhone ja iPod -menestystuotteiden teknologioita. Ne olivat markkinoilta ostettavissa. Toshiballa harmitellaan, miksi siellä ei keksitty konseptia, vaikka teknologia olisi löytynyt omasta talosta. Teknologinen etevyys riitti Applen alihankkijaksi.

Innovaatioille sopivia olosuhteita ovat taloudellinen vapaus, ideoiden ja ihmisten liikkuvuus, keskittymät, yrittäjähenki ja verokannustimet. Politiikka luo tai tuhoaa innovaatioiden infrastruktuuria.

PISA-menestys ei näy

Politiikkaa eivät liikuttele suuret visiot, vaan äänestäjien oikut, media ja yleismaailmalliset ajatusvirheet. Suuri yleisö on systemaattisesti markkinavastainen, muukalaisvihamielinen ja pessimistinen.

Kouluttamattomat näkevät sääntelyn ja määräilyn paremmiksi vaihtoehdoiksi kuin markkinoiden vapaat valinnat.

Vapaakaupan ja kilpailun haitat näkyvät mediassa suursaneerauksina, mutta hintojen lasku ja valikoiman laajeneminen mieltyvät itsestäänselvyyksiksi.

Puutteellinen historian taju saa uskomaan kaiken olleen ennen paremmin. Ilman taloustieteen perusopintoja voi luulla työn määrän rajalliseksi ja sen jakamisen luovan uusia työpaikkoja.

PISA-menestys ja korkeakoulujen runsaus eivät näy julkisen keskustelun tasossa. Toimittajatkaan eivät tiedä, mikä ero on korrelaatiolla ja kausaliteetilla.

Yhteiskuntatieteilijöiden kriittisyys on ennakkoluuloja ja pahansuopuutta. Harvalukuinen älymystö jaksaa antautua keskusteluun yhtä vähän kuin autonasentaja viitsii kinata asiakkaan kanssa, joka uskoo talvirenkaiden paikkauksen sujuvan purukumilla.

Suuren yleisön käsitykset syistä ja seurauksista ohjaavat julkisia valintoja. Ne ovat poliittista henkistä pääomaa, yleistä kansalaiskuntoa.

Nuorison parhaimmisto voi tarttua innovaatiopolitiikan antamiin mahdollisuuksiin kouluttautua tieteen ja teknologian aloilla luodakseen itselleen henkistä pääomaa työmarkkinoilla hyödynnettäväksi.

Talouspoliittisen ymmärryksen kehittäminen antaa vain vähäisiä yksilökohtaisia kannustimia. Tässä mielessä äänestäjien henkinen pääoma on julkishyödyke, jota ei voi jättää yksilökohtaisten kannustimien varaan.

Satsaukset tieteeseen ja teknologiaan jäävät vaikutusta vaille, jos politiikka syö yrittäjyyden edellytykset. Innovaatioiden edistämiseksi olisi strategista panostaa taloushistorian ja yhteiskuntafilosofian tutkimukseen ja opetukseen.

Teksti Paul Lillrank
Kirjoittaja on professori Aalto-yliopistossa.