Päivän kuva: Lakonuhka ei haittaa maailmancupin järjestämistä Levillä

alppilajit
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Yleisö saapumassa seuraamaan naisten maailmancupin kisoja Levillä marraskuussa 2008. Miika Siltalahti / Lehtikuva.

Alppihiihdon maailmancupin kisa Levillä voidaan järjestää, sillä ammattiliitto PAM päätti rajata Levin mahdollisen lakon ulkopuolelle.

Liiton puheenjohtaja Ann Selin kuvaa päätöstä vaikeaksi. Ratkaisuun vaikutti se, että maailmancup työllistää merkittävästi ja että kisa on monelle alueen yrittäjistä iso tulonlähde.

Päätös oli suuri helpotus kisojen järjestäjille.

“Hienoa, että Suomen, Lapin ja Levin yhteinen näyteikkuna maailmalle ei vaarantunut”, Levin maailmancupin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jouni Palosaari totesi.

Kilpailujen järjestelyt Levillä ovat jatkuneet lakkouhasta huolimatta koko viikon. Kisarinne Levi Black on jäädytetty ja se on erinomaisessa kunnossa kohti kisaviikonloppua mentäessä.

“Tästä päätöksestä saatiin taas lisäpuhtia järjestelyihin, jotta voimme järjestää ensi viikonloppuna Suomen kaikkien aikojen alppitapahtuman”, kisojen pääsihteeri Mikko Saarinen sanoi.

Maailmancupin osakilpailu järjestetään Levillä 13.-15. marraskuuta.

Lähteet: Lehtikuva, MTV3, HS.fi