Opelin osaamisen pelätään valuvan Venäjälle

Angela Merkel
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaikki eivät taputtaneet käsiään, kun Opelin myynnistä tehtiin sopimus.

OPEL
Rutkasti tappiota tehneellä Opelilla riittää ostajaehdokkaita. Kuva Michael Probst / AP / Lehtikuva

General Motorsin hallituksen esitys myydä tappiollinen autonvalmistaja Opel ei herättänyt kaikissa osapuolissa pelkkää ihastusta. Esityksen mukaisesti 55 prosentin enemmistöosuus Opelista myydään kanadalaisen osavalmistajan Magna Internationalin ja venäläisen venäläisen Sperbankin yhteenliittymälle. GM:lle jäisi 35 prosenttia ja Opelin työntekijöille kymmenen prosenttia.

Kaupan yksityiskohdat vaativat vielä viimeistelyä. Niihin arvellaan kuluvan pari kuukautta.

GM:n hallituksen esitys syntyi pitkän pohdiskelun jälkeen. Loppumetreille asti esillä oli vaihtoehto, jossa GM olisi pitänyt Opelin määräysvallan itsellään tai päästänyt sen konkurssiin.

Sopimuksen mukaan Opel säilyy GM:n tuotekehitysosaston tiiviinä osana. Soraäänien mukaan asia ei ole aivan näin yksinkertainen.

Opelia ja sen Englannissa valmistettavaa sisarmerkkiä Vauxhallia myydään vuodessa noin miljoona kappaletta. Opelin liiketoiminta ja osaaminen katsotaan kuitenkin myyntilukuja tärkeämmiksi. Opelia pidetään nyky-GM:n etuvetoisten ja pienikokoisten kompaktien autojen suunnittelun ytimenä. Nyt USA:ssa pelätään, että yhteistyöhön tulee säröjä, kun GM menettää Opelin enemmistön.

General Motorsia on myös mietityttänyt Magnan kumppani, Sperbank-pankki. Sillä on yhteyksiä venäläiseen GAZ-autonvalmistajaan, jonka omistaa oligarkki Oleg Deripaska. GAZ:in pelätään käyttävän Opelilta saamaansa teknologiaa kilpaillakseen GM:n kanssa Venäjällä ja muilla kehittyvillä automarkkinoilla.

Politiikka ratkaisi

Opel on tehnyt rutkasti tappiota, mutta asiantuntijat arvelevat sen johtuvan osittain taitamattomuudesta. Miten muuten olisi selitettävissä, että lähes saman kokoinen Fordin yksikkö Euroopassa on kannattava?

Kaiken lisäksi Ford on systemaattisesti kieltäytynyt ottamasta vastaan Yhdysvaltain liittovaltion apua. Maaliskuun loppuun mennessä Detroitin kaksi muuta suurta, Chrysler ja General Motors, saivat runsaat 13 miljardia euroa maan hallitukselta.

Opelin myymistä Magna-Sperbankille on tukenut voimakkaasti liittokansleri Angela Merkel, joka valmistautuu 27. syyskuuta Saksassa pidettäviin parlamenttivaaleihin.

Magnan uskotaan säilyttävän noin 25.000 ihmisen työpaikat Opelilla. Tämän vuoksi Magna-Sperbank-yhteenliittymällä on saksalaisen ammattiyhdistysliikkeen tuki takanaan.

Opelista oli kiinnostunut lisäksi belgialainen pääomasijoitusyhtiö RHJ International, mutta Saksan hallitus kieltäytyi myöntämästä tarvittavaa runsaan kolmen miljardin euron rahoitusta sopimukselle. RHJ olisi tiettävästi ollut GM:lle mieluisampi vaihtoehto.

Opelin kohtalo on herättänyt kiinnostusta ja levottomuutta myös Britanniassa, jossa Opelin tytäryhtiöllä Vauxhallilla on kaksi tehdasta. Katseet ovat kääntyneet kohti saarivaltiota, sillä Magna on luvannut olla sulkematta Opelin tehtaita Saksassa.

Opelin perusti vuonna 1895 kuollut Adam Opel. Yhtiöstä tuli myöhemmin sodanjälkeisen Saksan elpymisen symboli.