Epätyypillistä työtä

Ay-liike piehtaroi menneisyyden saavutuksissa eikä tarjoa ratkaisuja nuorten ongelmiin, sanoo nuorisojärjestön asiantuntija.

Teksti
Salla Jantunen

Palvelualoilla työskentelevät nuoret ovat kertoneet julkisuudessa kehnoista työoloistaan. Miksi nuoria kohdellaan huonosti työelämässä, nuorisoalan palvelu- ja vaikuttajajärjestö Allianssin asiantuntija Katja Asikainen?

”Nuorilla on muita enemmän määrä- ja osa-aikaisia työsuhteita. Siksi työnantajat eivät ole kovin sitoutuneita nuoriin työntekijöihinsä. Lisäksi kun on usein kyse ensimmäisistä työpaikoista, ei nuorella ole kokemusta työehdoista, oikeuksista tai työn käytännöistä.”

Vuoden 2019 Nuorisobarometrin mukaan 90 prosenttia 15–29-vuotiaista pitää työtä tärkeänä. Miten haitallisia huonot kokemukset työuran alkuvaiheessa ovat?

”Jos kokemus ensimmäisestä työpaikasta on todella negatiivinen, ihminen voi kantaa sitä mukanaan vaikka loppuelämänsä. Ei ole työnantajille eikä yhteiskunnalle hyväksi, jos työelämään siirtyvät kantavat tällaista taakkaa, eivätkä siksi ole valmiita antamaan kaikkeaan.”