Norja omaksui eettisen velkapolitiikan

Karri Kokko
Talous 5.12.2008 12:58

Norja oli ensimmäinen valtio, joka otti eettisen periaatteen kehitysmaapolitiikkansa osaksi.

Monessa maassa – myös Suomessa – virallinen kehitysyhteistyöpolitiikka ja kehitysmaa-aktivistit ovat usein napit vastakkain.Kansalaisjärjestöjen vaatimukset ovat radikaaleja ja idealistisia, kun taas valtioiden politiikka on pragmaattista ja nojautuu vallitseviin instituutioihin.

Norjassa asiat ovat toisin. Järjestöt ja maan luterilainen kirkko ovat jättäneet jälkensä hallituksen kehityspolitiikkaan. Paras esimerkki tästä on Norjan suhtautuminen kehitysmaiden velkoihin.

Yksi kehitysmaarahoituksen eettisistä ulottuvuuksista on kysymys ”epälegitiimistä” eli ”ei-hyväksyttävästä” velasta. Sen ovat alun perin ottaneet esiin juuri kehitysmaa-aktivistit ja kirkot.

Norja oli ensimmäinen valtio, joka otti käsitteen kehitysmaapolitiikkansa osaksi.

Norjan ympäristö- ja kehitysministeri Erik Solheim korostaa sitä, että ei-hyväksyttävä velka olisi mahdotonta määritellä juristeja tyydyttävällä tavalla.

”Sitä on paljon helpompi soveltaa moraalisena ja poliittisena käsitteenä.”

Solheim viittaa esimerkiksi Liberian tilanteeseen. Maa kärsi kauan peräkkäisistä sisällissodista ja diktatuurihallituksista.

Käytännöllisesti katsoen jokainen on samaa mieltä, että köyhän Liberian valtion kestämätön velkataakka on kaikkea muuta kuin hyväksyttävä.

Toinen esimerkki. Solheim myöntää, että 1980-luvulla Robert Mugaben johtama Zimbabwen hallitus oli hyväksyttävä lainanottaja.

”Mutta entä Zimbabwen ottama velka Mugaben diktatuurin aikana?”

Lainanantajan
vastuu

Norjan hallitus on lanseerannut myös termin ”lainanantajan vastuu”.

Tämän käsitteen takana on se, että velkasuhde on joskus suurelta osin tulosta lainanantajan erittäin aggressiivisesta markkinoinnista.

Solheimin mukaan Norja toimi juuri tällä kyseenalaisella tavalla vuosina 1976-1980, jolloin se myi yli 150 alusta laitteineen Ecuadorille, Egyptille, Jamaikalle, Perulle ja Sierra Leonelle.

Aktiivisesta kampanjan tarkoitus oli pikemminkin edistää Norjan telakkateollisuuden asiaa kuin näiden köyhien ostajamaiden etua.Niinpä Norjan hallitus antoi 2006 nämä lainat anteeksi ja poisti ne valtion kirjanpidosta.

”Arvioimme että ne olivat vastoin vastuullisen luotonannon periaatetta, koska niiden tarkoitus oli lähinnä pelastaa telakkateollisuuden työpaikkoja.”

Kehitysmaat
vastahakoisia

Kaikki kehitysmaat eivät ole erityisen innostuneita epälegitiimin velan ideasta. Ne pelkäävät sitä, että anteeksianto voisi vahingoittaa niiden mainetta hyvinä velallisina.

Niinpä esimerkiksi Etelä-Afrikka maksaa koko ajan velkaa, jonka aikanaan otti kiistämättömän epälegitiimi apartheid-hallinto.

Solheimin mukaan tähän asti useimmat kansalaisjärjestöt ja kehitysmaat ovat suhtautuneet ideaan positiivisesti, ”Etelä-Afrikka haluaa ymmärrettävästi säilyttää kaikin keinoin luottokelpoisuutensa.”

Entä kuinka esimerkiksi EU-maat ovat reagoineet Norjan esimerkkiin?

Onnistuiko Solheim levittämään ilosanomaansa esimerkiksi Dohan kehitysrahoituskonferenssissa?

Solheimin mukana eräät EU-maat ovat osoittaneet ymmärtämystä, vaikka niiden asenne ei olekaan näkynyt politiikan muutoksena.

Hänen mielestään Norjan kansainväliseen rooliin ei kuitenkaan kuulu muiden maiden käännytys tässä asiassa.

”Teot puhuvat puolestaan.”

”Ilosanoman levittäminen on ennen kaikkea kansalaisjärjestöjen asia.

Ne tietysti saavat kernaasti vedota meidän positiiviseen esimerkkiimme.”

Kotirintamalla Solheimiä ei enää kritisoida uudesta velkapolitiikasta.

”Monta vuotta eri hallitukset hylkäsivät vaatimuksen laivavelkojen anteeksiantamisesta. Minä ja meidän hallituksemme lopulta päätimme tehdä sen.”

Solheim viittaa vasemmiston ja keskustan koalitioon, jonka pääministeri on sosiaalidemokraatti Jens Stoltenberg. Solheim itse edustaa vasemmistososialisteja ”Just do it”, hän nauraa.

”Sen jälkeen kritiikki loppui. Sitä ei tullut enää valtiovarainministeriöstä eikä pankeistakaan. Jokainen sanoo, että se olisi pitänyt tehdä kauan sitten.”

Entä Suomen
politiikka?

Järjestöillä ei ole suurta roolia Suomen kehityspolitiikassa eikä tule olemaankaan ainakaan niin kauan kuin niin vahva ja pragmaattinen poliitikko kuin Paavo Väyrynen on vetämässä linjaa.

Kukaan ei toisaalta voi väittää, että Väyrysen kehityspolitiikka olisi jotenkin periaatteetonta.

Hän on esimerkiksi palauttanut kunniaan kestävän kehityksen arvot.

”Yhteiskunnallisesti kestävän kehityksen pohjana ovat ennen kaikkea oikeusvaltio, hyvä hallinto, demokratia ja ihmisoikeudet”, hän sanoi Dohan kokouksessa.

Väyrysen dialogi kansalaisjärjestöjen kanssa on kuitenkin ollut varsin hankalaa myös aktivistien kriittisen asenteen takia. Se ilmeni esimerkiksi silloin, kun Suomi uudisti runsas vuosi sitten kehityspolitiikan ohjelmaansa Väyrysen johdolla.

Osapuolten välit eivät ole vieläkään erityisen lämpimät.

Teksti
Kustaa Hulkko

Lue lisää rikkaiden maiden köyhille antamista lupauksista SK:sta 49/2008 (ilm. 5.12.2008).