Nämä ovat 19 merkittävintä suomalaisyritystä Venäjällä – epävarmuus kasvaa

Pakotteet: ”Venäläisten kuluttajien ostovoima heikentyy rajan molemmilla puolilla.”

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Euroopan unionin uudet Venäjään kohdistuvat pakotteet tulivat voimaan tänään. Pakotteet osuvat Venäjän rahoitukseen, sotateollisuuteen ja öljyteollisuuteen. Pakotelistalla on myös yhteensä 95 ihmistä ja 23 yritystä tai järjestöä.

Miten pakotteet vaikuttavat suomalaisyrityksiin Venäjällä?

”Sanktioiden välilliset vaikutukset ovat toistaiseksi olleet välittömiä vaikutuksia huomattavampia. Talouskasvun hidastuminen ja siten alhaisempi investointihyödykkeiden kysyntä vaikuttaa Suomen kannalta keskeisten vientiartikkeleiden eli investointihyödykkeiden, koneiden ja laitteiden kysyntään Venäjällä”, sanoo East Officen analyytikko Janne Hirvonen.

East Office on 24 osakkaan yhtiö, joka pyrkii vahvistamaan omistajiensa suhteita Venäjälle. East Office tekee yhteistyötä ulkoministeriön kanssa.

Hirvosen mukaan monille suomalaisille yhtiöille Venäjä on kuin toinen kotimarkkina. Ne ovat investoineet Venäjälle noin 12 miljardia euroa suorina sijoituksina. Yritykset työllistävät 50 000 paikallista työntekijää.