Pörssiklubin sisäinen raportti paljastaa: Naiskielto romahdutti jäsenhakemukset, halpa vuokra vaarassa

Pörssiklubin nelihenkinen työryhmä tuotti seitsemänsivuisen raportin, jossa se päätyi suosittamaan naisten pääsyä klubiin.
Talous 13.9.2018 17:35

Pörssiklubin tiloja Helsingissä. © Martti Kainulainen / Lehtikuva

Helsingin Pörssiklubin hallitus on kutsunut yhdistyksen jäsenet koolle päättämään sääntömuutoksesta, joka avaisi naisille mahdollisuuden tulla mukaan klubin toimintaan.

Pörssiklubia on kritisoitu voimakkaasti siitä, että se ei hyväksy naisia jäsenistöönsä.

Jäsenyyttä ovat voineet hakea talouselämässä mukana olevat suomalaiset miehet, joilla on nuhteeton tausta ja vähintään kaksi suosittelijaa klubissa.

Nyt jäsenistölle lähetetyssä kutsussa kerrotaan, että uudistus poistaisi jäsenkriteereistä niihin vuonna 1997 tehdyn lisäyksen, jonka mukaan jäsenen tulee olla mies.

Muutoksen läpimeno vaatisi kahden kolmasosan enemmistön ja se tulee hyväksyä kahdessa erillisessä kokouksessa.

Nyt koolle on kutsuttu ensimmäinen jäsenkokous, jossa asiaa on määrä käsitellä. Kokous järjestetään syyskuun 26. päivänä.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu