Mitä vaarallista on laskevissa hinnoissa?

Nyt korkojen laskemisesta ei ole deflaationtappajaksi.

deflaatio
Teksti
Jarmo Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hinnat laskevat. Asiat, jotka muutama kuukausi sitten maksoivat euron, maksavat enää 99 senttiä. Pian ne maksavat ehkä enää 97 senttiä.

Siis hetkinen, eikö tämän pitäisi olla hyvä asia? Hyvä  – mutta samalla valitettavan harvinainen. Tavallisen kuluttajan arkikokemus lienee, että hinnat liikkuvat yleensä vain yhteen suuntaan, ylöspäin.

Talousviisaat ovat koko alkuvuoden varoitelleet, että laaja hintojen lasku eli deflaatio on suurin uhka finanssikriisin murjomalle maailmantaloudelle. Esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde varoitti alkuvuodesta, että deflaatio olisi ”katastrofi” maailmantalouden toipumiselle.

 

Tuoreiden tilastojen perusteella hintojenlaskukatastrofi on jo hyvässä vauhdissa euroalueella. EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan hinnat laskivat maaliskuussa yhteensä viidessä euromaassa.