Ministeriö laski EU:n elpymisrahoille lähes olemattomat vaikutukset – ekonomisti ihmettelee laskelmien yksipuolisuutta

Elpymisrahoilla halutaan uudistaa talouden rakenteita, mutta näitä vaikutuksia ei ole huomioitu ministeriön laskelmissa.
Talous 22.3.2021 10:36
Valtiovarainministeriö © Markku Ulander/Lehtikuva

Hallitus esitteli maanantaina 15. maaliskuuta Suomen kestävän kasvun ohjelman alustavan suunnitelman. Ohjelma määrittelee, miten Suomessa käytetään EU:n elpymisrahoja tulevina vuosina.

Suomi saa elpymispaketista tämän hetken arvion mukaan yhteensä noin 2,7 miljardia euroa avustuksia. Maksettavaksi puolestaan jää noin 6,6 miljardia euroa, joka jakautuu vuosille 2028–2058.

Hallituksen suunnitelmassa on esitetty laskelmia siitä, miten elpymisrahat tulevat vaikuttamaan Suomen talouden kehitykseen. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja Iltalehdessä nostettiin esille, että hallituksen oman arvion perusteella elpymispaketin vaikutus Suomen taloudelle ja elpymiselle jää hyvin pieneksi.