Miljardin euron riski

Karri Kokko
Talous 31.8.2007 07:30

Sijoitusyhtiö Ruukki Group ottaa riskin, johon perinteisillä metsäyhtiöillä ei ole rohkeutta. Se rakentaa Venäjälle sellutehtaan.

”Me kasvamme täältä ulos viimeistään ensi vuonna!”

Toimitusjohtaja Matti Vikkula esittelee Ruukki Groupin toimitiloja Espoon Innopolin viidennessä kerroksessa. Kymmenkunta vaatimatonta työhuonetta ja pari kokoustilaa. Toimisto ei vastaa kuvaa kansainvälisen metsäteollisuusyrityksen pääkonttorista.

Ei Ruukki Group sellainen vielä olekaan. Mutta metsäteollisuusyritys siitä on tarkoitus tehdä, kun Vikkula ottaa vetovastuun syyskuun alussa.

Vikkula on toiminut viime vuodet Saunalahden toimitusjohtajana ja vastannut samalla emoyhtiö Elisan henkilöasiakkaista. Ruukki Group on jo ennestään tuttu, hän on yhtiön hallituksen sivutoiminen puheenjohtaja.

Ensi maanantaina Vikkula siirtyy Ruukkiin kokonaan, toimitusjohtajaksi. Päätös oli yllätys – toimitusjohtajat päätyvät usein herrasmieshommiin yhtiön hallitukseen, siirtyminen toiseen suuntaan on harvinaista.

Vikkula myöntää, että ratkaisu on hänelle hyppy tuntemattomaan. Ruukki panostaa täysillä Venäjän metsäteollisuuteen, mutta hänellä ei ole kokemusta sen enempää Venäjästä kuin puunjalostuksestakaan.

”Minulle on kuitenkin tuttua, että ryhdyn sellaiseen, jota en tunne kovin hyvin. En tuntenut telealaakaan, kun aloitin Jippiissä kuusi vuotta sitten”, hän sanoo.

Lue koko juttu SK:sta 35/2007.

Nykymuotoinen Ruukki Group syntyi vuonna 2003, kun teknologiasijoituksiin keskittynyt A Company Finland osti puuteollisuusyhtiö Ruukki Groupin. Kaupan yhtenä puuhamiehenä oli A Companyn keskeisiin omistajiin kuulunut Kai Mäkelä. Hän houkutteli mukaan pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Ahti Vilppulan.

Lue Kai Mäkelän Hän-muotokuva (SK 18/2006).

Keskustelu