Mikä siinä bensan hinnassa niin kirpaisee?

autoilu
Teksti
Laura Koljonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Mies ja nainen tankkaavat autoa Matin ja Liisan huoltoasemalla 5-tien varrella Lapinlahdella 27. joulukuuta. Kuva Vesa Moilanen / Lehtikuva.

Torstai 23.2. oli taas synkkä päivä suomalaisautoilijoille. Bensiinin litrahinta kipusi ennätyslukemiin ja maksoi kalleimmillaan yli 1,70 euroa. Hinnan nousu ärsytti monia ympäri Suomea.

Neste Oilin öljyn vähittäismyynnin liiketoiminta-alueen johtaja Sakari Toivola sanoo, että bensiinin hinnan nousua on aina yhtä mahdotonta ennustaa, sillä se riippuu niin monesta asiasta: markkinahinnasta, dollarin kurssista, verotuksesta ja paikallisesta kilpailusta.

“Ajoittainen ja ennustamaton hinnan nousu on nieltävä, jos on tällä alalla”, Toivola sanoo.

Muidenkin kulutushyödykkeiden, kuten ruuan, hinta nousee kaiken aikaa, mutta miksi juuri bensan hinnan nousu raivostuttaa kuluttajia?

“Yksi syy voi olla se, että bensiinin hinta on merkitty tuotehinta. Keskivertoautoilija näkee hinnan jokaiselle bensa-asemalla ja huomaa heti, jos hinta muuttuu. Eikä se ostotapahtumakaan ole kovin miellyttävä. Tuotetta ei näe, vain eurot vilistävät mittarissa ja sen jälkeen maksetaan. Ehkä myös se ärsyttää, ettei bensiinille ole vaihtoehtoa. Ruokakaupassa voi valita, ostaako pihvin vai makaronia.

Kuinka suuren loven bensalasku tekee keskivertosuomalaisen tuloihin?

“Autoon menee kaiken kaikkiaan paljon rahaa. Suomalainen autoilija ajaa keskimäärin 17 000 kilometriä vuodessa, ja jos kulutus on noin kahdeksan litraa satasella, se tekee noin 2200 euroa vuodessa. Eli noin 180 euroa kuukaudessa. Keskivertosuomalaisen asumiseen ja ruokaan menee usein huomattavasti enemmän rahaa, useimmilla myös sähkölaskut alkavat olla isompia kuin tuo bensiiniin käytetty summa.”

Eikö bensiini ole Suomessa kuitenkin aika edullista? Esimerkiksi Norjassa se maksaa yli 1,90 euroa litralta.

“Maailmanlaajuisesti katsottuna bensiini ei ole Suomessa halpaa. Erot tulevat verotuksen kautta. Meillähän ei ole korkein verotus bensiinin suhteen.”

Vähentääkö bensan kallistuminen ajamista?

“Suomessa ei ole samanlaista ajokulttuuria kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, paitsi ehkä joillain nuorilla. Aikuisväestö ajaa pääasiassa töihin, harrastuksiin ja kesämökille. Ajomäärät riippuvat ihan siitä, missä asutaan. Ehkä ne, jotka ajavat monena viikonloppuna mökille, saattavat jättää jonkin reissun tekemättä, jos bensan hinta on ennätyskorkealla. Suomi on pitkä maa ja täällä on korkeampi bensan kulutus kuin pinta-alaltaan pienemmissä maissa.”

Lööpeissä jaksetaan meuhkata bensan hinnan noususta. Oletko koskaan nähnyt lööppiä, jossa ilmoitettaisiin bensan hinnan laskusta?

“En ole, mutta onko sellainen (hinnan lasku) mikään uutinenkaan?”

Bussilipun hinta saattaa nousta, kun bensiinin hinta nousee. Kun polttoaineen hinta puolestaan laskee, lipun hinta ei todellakaan laske. Miksi näin?

“Busseilla ei ole samanlaista polttoainepykälää kuin teollisuudella. Mutta busseilla hinnannousuun saattaa vaikuttaa myös muut asiat, kuten palkkakustannusten ja renkaiden hinnan nousu.”

Vaikuttaako bensiinin hinta omiin bensaostoksiisi?

“En kyllä katso hintaa.”