Metsäteollisuus jatkaa saneerausta - täältä tehtaat ovat jo lähteneet

Metsäteollisuus
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Pääluottamusmies Timo Byman UPM:n Myllykosken paperitehtaan edustalla Kouvolassa 31. elokuuta 2011. Byman sanoo yllättyneensä Myllykoski Paperin lakkauttamisaikeiden nopeudesta. Tehdas työllistää 375 ihmistä. Kuva Markku Ulander / Lehtikuva.

Metsäteollisuuden saneeraus Suomessa jatkuu. UPM ilmoitti tänään, että se aikoo lakkauttaa Myllykosken paperitehtaan Kouvolassa vuoden loppuun mennessä. Tämä tietää yt-neuvotteluja tehtaan 375 työntekijälle.

Lisäksi UPM suunnittelee vähentävänsä henkilöstöä Pietarsaaren paperi- ja sellutehtaalla sekä vaneriliiketoiminnassa. Suomessa on UPM:llä lakkautusuhan alla noin 650 työpaikkaa.

Yhtiö lopettaa tehtaita myös Saksassa. Yhteensä lakkautukset uhkaavat 1 170 henkilön työpaikkaa.

Syynä toimiin on UPM:n mukaan tilanne aikakauslehtipaperin markkinoilla. Tarjontaa on enemmän kuin kysyntää.

“Korkeat raaka-aine-, energia- ja logistiikkakustannukset ja huomattava ylikapasiteetti aiheuttavat paperiteollisuudelle suuria haasteita. UPM:n paperiliiketoiminnan kannattavuus jää selvästi siitä kestävästä tasosta, jota edellytetään liiketoiminnalta pitkällä aikavälillä”, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo yhtiön tiedotteessa.

“Suunnitellut sulkemiset ovat erittäin valitettavia henkilöstölle. Uudelleenjärjestely on kuitenkin ainut tapa parantaa paperiliiketoimintamme kustannuskilpailukykyä pysyvästi. UPM toteuttaa neuvottelut henkilöstön kanssa vastuullisesti ja ammattimaisesti eri maiden lainsäädännön mukaisesti”, sanoo UPM:n paperiliiketoiminnan johtaja Jyrki Ovaska.

Metsäteollisuus
Metsäteollisuuden saneerauskohteita Suomessa 2000-luvulla. Klikkaa kuvaa, näet kartan suurempana.

Rannikoille

Samanlaisia uutisia kuultiin viimeksi kaksi vuotta sitten. Syksyllä 2009 Stora Enso ilmoitti tehtaiden sulkemisesta. Tuolloin satoja työpaikkoja oli vaarassa. Pahin vaihtoehto ei toteutunut, sillä Varkauden tehtailla on yhä käynnissä paperikone.

Vuotta aiemmin, syksyllä 2008, uutisoitiin Stora Enson ja UPM:n lakkautusaikeista. Samana vuonna otsikoissa oli Kemijärven massaliike, joka vastusti sellutehtaan sulkemista.

Suomalaisesta metsäteollisuudesta on hävinnyt yli 10 000 työpaikkaa 1990-luvun puolivälin jälkeen. Ja häviää yhä.

Syksyllä 2008 arvioitiin, että metsäteollisuus keskittyy rannikolle. Tämä kehitys jatkuu, sillä lakkautuspäätöksen saanut Myllykoski sijaitsee sisämaassa.

Kun perinteinen metsäteollisuus kärsii, metsäalan pelastuksesta on esitetty monia näkemyksiä. Tulevaisuutta on nähty esimerkiksi biopolttoaineissa ja nanoteknologiassa. Tällä saralla onkin tapahtunut kehitystä.

Stora Enso alkaa tänä vuonna tuottaa Imatralla mirkosellua. Se on nanoteknologiaan perustuva keksintö, joka tekee pakkauksista kevyempiä ja vahvempia. Stora Enso ja UPM suunnittelevat lisäksi biojalostamoiden perustamista. Niissä valmistettaisiin dieseliä puusta.

Sulkemisten jälkeen

Työ- ja elinkeinoministeriö ehti tänään jo tiedottaa, että “hallitus on valmis ripeisiin toimiin UPM:n rakennemuutoksessa”.

Käytännössä se tarkoittaa selvitystä siitä, mistä irtisanottaville löytyy uusia töitä. Pohdinnassa on ainakin tuotantoa, joka palvelisi puutalorakentamista.

Tilanne ei ole toivoton, jos katsotaan paikkakuntia, joilta tehtaita on suljettu. SK selvitti vuonna 2010, mitä lopetettujen tehtaiden raunioille on kehittynyt. Työpaikkoja oli syntynyt enemmän kuin niitä lähti. Voikkaan, Summan ja Kemijärven tiedot löydät täältä.