Mediatutkija Veijo Hietala: Tosi-tv ruokkii tirkistelyn himoa

Talous 30.11.2009 15:46

Tosi-tv pitää pintansa. Diili ja juuri päättynyt Big Brother keräävät katsojia. Mediatutkimuksen dosentti Veijo Hietala tietää, mikä tosi-tv:ssä viehättää ja miksi kilpailijat tuntuvat unohtavan kameroiden olemassaolon.

Big Brother Big Brother 2009 -voittaja Aso Alanso ja juontaja Vappu Pimiä suorassa finaalilähetyksessä Espoossa 29. marraskuuta 2009. Kuva Jussi Nukari / Lehtikuva.

Tositelevisiossa tavallisten ihmisten elämästä tehdään saippuaoopperaa. Mediatutkimuksen dosentti Veijo Hietala on kokenut omakohtaisesti, että ruudun toisella puolen kamerat unohtuvat nopeasti.

Hietala osallistui Big Brotherin Business Editioniin syksyllä 2008. Ennen varsinaista Big Brotheria edeltävään leikkimieliseen kilpailuun otti osaa 12 liike- ja kulttuurielämästä tuttua henkilöä. Kilpailijat suljettiin taloon 36 tunniksi. Hietalan mukaan harva osaa kuvitella tilannetta, jossa ihminen eristetään ulkomaailmasta täysin.

”Kilpailijat joutuvat erityisolosuhteisiin, missä varmasti syntyy tunteita. Normaalit arkielämän virikkeet, kuten musiikin kuuntelu ja lehtien lukeminen ovat pannassa. Kommunikointi tapahtuu tarkasti rajatussa yhteisössä. En uskalla kuvitella, miten se vaikuttaa ihmisen mieleen kuukausien aikana.”

Hietalan tositelevisiokokeilu rajoittui alle kahteen päivään, mutta se riitti.

”Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kamerat unohtuivat muutamassa tunnissa. Se yhteisö, jossa elät, vetää mukanaan. Moni saattaa unohtaa, että ulkomaailmassa täytyy kohdata perhe ja läheiset. ”

Kilpailijat juovat, heitä ei juoteta

Big Brother -ohjelma päättyi eilen Aso Alanson voittoon.

Ohjelmaformaatin tuottaja Mikko Räisänen sanoo, että kilpailijoiden hakuprosessi taloon on pitkä ja vastaa businessmaailmaan verrattuna ylemmän johdon rekrytointia. Kilpailijoiden henkistä ja fyysistä vointia seurataan herkeämättä.

”Tuotantotiimi näkee ja kuulee talon jokaisen nurkkaan. Myös tuotannon psykologi seuraa kilpailijoita päivittäin. Asukas saa halutessaan myös keskustella ammatti-ihmisen kanssa.”

Vaikka keskustelupalstoilla ihmetellään kilpailijoiden puuhia, Räisäsen mukaan harva kilpailija katuu jälkikäteen toimiaan talossa.

”Ohjelmaamme hakeutuvat sen henkisen sukupolven edustajat, jotka eivät koe avoimuuttansa negatiivisena”, Räisänen sanoo.

Räisänen korostaa, että kilpailijoita ei juoteta humalaan, vaan he juovat itse. Talossa ei tarjota väkeviä juomia joulusnapseja lukuun ottamatta. Jokainen vastaa omista teoistaan.

”Uskoisin, että talomme asukkaat käyttäytyvät keskimäärin samankaltaisesti kuin ikätoverinsa normaalissa siviilimaailmassa.”

Tuttu tv:stä

Ennen julkisuuden rajan ylitys oli vaikeaa, mutta nyt keskuudessamme on julkkisten lisäksi puolijulkkiksia. Mitä tapahtui?

”Enää ei tarvitse osata mitään, riittää kun pääsee tositelevisio-ohjelmaan tai laittaa videonpätkän internetiin”, Hietala vastaa.

Hietalan mukaan kulttuurimme muuttui kymmenen vuotta sitten tunteita ja elämyksiä korostavaksi.

”Tositelevisio on hyvä kanava näyttää suuria tunteita ja erityisesti kyyneleitä. Katsojat näkevät tavallisten ihmisten koko tunnekirjon.”

Moni kieltää katsovansa tosi-tv:tä tai ainakaan myöntää sitä kaveriporukan illanistujaisissa.

”1990-luvulla kukaan ei halunnut myöntää katsovansa saippuaoopperaa, kuten Kauniita ja Rohkeita. Nyt on sama tosi-tv:n kohdalla”, Hietala nauraa.

Kriittisimmät luokittelevat tositelevision sosiaalipornoksi ja sen katselijat tirkistelijöiksi. Hietala antaa formaatteja seuraaville synninpäästön.

”Olemme sosiaalisia olentoja, joten on luonnollista, että tarkastelemme muita ihmisiä ja heidän toimintaansa erilaisissa tilanteissa. Alun perin elokuvat veivät meidät toisten ihmisten maailmaan, nyt saman tekevät tositelevisio-ohjelmat. Näyttelijöiden sijaan tarjolla on oikeita ihmisiä ja oikeita tunteita.”

Teksti Maiju Majamaa