Madonna-matematiikalla keikoilla uskalletaan nyhtää

Jarmo Raivio
Talous 3.8.2009 06:12

Keikkailu on korvannut levyt supertähtien tärkeimpänä tulonlähteenä.

Ensi torstaina 85 000 lipun ostanutta katsojaa ahtautuu Helsingin Jätkäsaareen katsomaan Madonnan ensimmäistä Suomen keikkaa. Jos lippu konserttiin maksaa keskimäärin satasen, pelkässä lipunmyynnissä liikkuu rahaa 8,5 miljoonaa euroa. Päälle vielä ruoka, juoma ja oheistuotteet.

Popin kuningatar tekee siis muutamassa tunnissa yhtä suuren liikevaihdon kuin pienehkö suomalaisyritys vuodessa.
Konserteista onkin tullut musiikin megatähdille levyjäkin tärkeämpi tulonlähde. Nettipiratismi jäytää levymyyntiä eikä hankalassa tilanteessa cd:n hintaa uskalla kovin rajusti mennä korottamaan.

Keikkalipun hintaa sen sijaan uskaltaa.

Piirros Janne Tervamäki

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan konserttilippujen hinnat nousivat keskimäärin yli 80 prosenttia vuosina 1996-2003, kun yleinen hintataso nousi samassa ajassa 17 prosenttia. Nykyään reilusti yli sadan euron liput eivät ole mikään harvinaisuus.

The Economist -lehti oli kaivanut arkistojen kätköistä pääsylipun Madonnan keikalle elokuulta 1987. Se maksoi 15 puntaa. Tänä kesänä Sticky & Sweet -kiertueen lipusta pääsi pulittamaan Englannissa 65-175 puntaa.

Madonnan edellisen kiertueen pelkät lipputulot olivat yli 280 miljoonaa dollaria, eli enemmän kun Tongan saarivaltakunnan bruttokansantuote.

Lippukapitalismia netissä

Rahaa valuu megakeikkojen yhteydessä muuallekin kuin artistien pankkitileille. Jos haluaa päästä tutustumaan villiin kapitalismiin käytännössä, kannattaa vilkaista Madonnan keikkalippujen kaupittelua internetin huutokauppapaikoilla.

Lippujen trokaaminen on periaatteessa kiellettyä. Käytännössä lippukauppa esimerkiksi Huuto.netissä on vireää. Vielä viime tiistaina siellä oli käynnissä parisataa Madonna-huutokauppaa.

Kun Madonnan keikkaliput tulivat talvella myyntiin, paikka lähimpänä lavaa olevassa A-katsomossa maksoi 119 euroa – mikäli sellaisen onnistui saamaan. Netissä A-lippuja on myyty jopa yli 600 euron hintaan. Melko hyvä tuotto sijoitetulle pääomalle.

Kauempana lavasta sijaitsevalle C-alueelle on myyty keskikokoisen suomalaiskaupungin verran lippuja. Tarjonta on runsasta, joten hinnat eivät karkaa. C-lipuista spekulantit eivät olekaan käärineet kovin kummoisia voittoja.

Lippujen trokaaminen suurtapahtumiin on herättänyt närää jo pidemmän aikaa. Ongelma olisi periaatteessa helppo suitsia.

Yksi ratkaisu on kysyä ostettaessa, kenelle lippu tulee, tulostaa nimi lippuun ja tarkistaa henkilöllisyys keikkapaikan portilla. Tätä on jo kokeiltu urheilumaailmassa, esimerkiksi jalkapallon MM-kisoissa Saksassa. Nimikoidut liput hillitsivät mustan pörssin kauppaa, mutta eivät lopettaneet sitä kokonaan.

Toinen malli olisi antaa markkinoiden ratkaista, kuka liput saa. Paikat myytäisiin nettihuutokaupalla, eli jos joku haluaa maksaa 1 500 euroa siitä, että pääsee seuraamaan eturivistä Metallican James Hetfieldin ärjymistä, niin tervetuloa, lippu on teidän.

Ääneen lausumaton taka-ajatus on, että näin hyöty huikeista lipunhinnoista siirtyisi trokareilta artistille. Tosin joissakin tapauksissa lippuhinnat epäilemättä laskisivat. Vapaassa hinnanmäärittelyssä sata euroa saattaisi tuntua kovalta hinnalta siitä, että näkee Madonnan neljänneskilometrin päästä 84 999 ihmisen selän takaa.

Toistaiseksi artistit ovat olleet haluttomia siirtymään lipunmyynnin äärikapitalismiin. Ehkä siksi, että se ei olisi kovin, no, rock’n roll.

Piirros Janne Tervamäki

Keskustelu

Mega- ja ns. areenakonsertit ovat syvältä. Niissä ei ole mitään tolkkua. Yhtä typerää kuin F-1 seuraaminen.

Onneksi Suomessa on kymmeniä, jopa satoja pienimuotoisia ja korkeatasoisia musiikkitapahtumia.
Kuluttaja, ole valveutunut ja katso, mitä valitset ja mihin kannat roposi.

Onko tullut mieleen, että tekniikka konserteissa maksaa? Ok. Artisti saa sievoisen summan itselleen, mutta erikoista on se, että asiaa ei mietitä sen kannalta paljonko yksi ainut skanneri tai mac-lamppu
maksaa? Ilmeisesti teillä ei ole aavistustakaan paljonko yksi ainut robottiikkaa sisältävä lamppu maksaa?Kun trusseihin kiinnitetään satakunta lamppua, joka ei aina edes riitä. Ohjelmoidaan
tapahtumat. Säädetään valo/ääni sähköt kohdilleen. Huolehditaan siitä, että ääni ei kierrä monitoreissa
laulajan korvissa puhumattakaan yleisöstä. Trussien kasaaminen maksaa lavasteista ja tanssijoista
puhumattakaan.
Ilmeisesti kirjoittaja odottaa, että kaikki hoidetaan hyväntekeväisyydellä, niinkuin nyky Suomessa jopa isoissakin konserteissa on vielä tänäkin päivänä osin tapana. Ilmeisesti miksaaja ja muu tekninen henkilökunta ei ole oikeutettu kohtuulliseen korvaukseen työstänsä? Tuleeko mieleen, että roudaaminen saattaisi olla muutakin kun ceissien siirtämistä paikasta toiseen? Pyrotekniikkakin maksaa.

Suomessa kyllä tapahtumia riittää, mutta onko tullut mieleen, että kuinka moni lopulta sillä itsensä elättää?

Edelliselle kommentoijalle: ei kai kukaan väitäkään, että asioita pitäisi tehdä ilmaiseksi. Mutta hieman oudolta tuntuu, että rokkikeikkojen lippujen hinnat ovat nousseet todella paljon reilummin kuin hinnat noin yleensä. Se on vähän erikoista. Vaikka polttoaineet ovatkin kallistuneet, matkustaminen ei kai ole suhteessa sen kalliimpaa kuin vaikkapa 80-luvulla. Eikä tekniikka. Eli mitä jää jäljelle? Jollakin pitää korvata levynmyynnistä uupuvat tulot. Sillä selittely, että pyrotekniikka maksaa (ei kukaan väittänyt ettei maksaisi) osuu harhaan kun katsoo isojen artistien tuloja viime vuosilta. Siis nimen omaan isojen, sillä niistähän tässä oli alun perin kyse.

Keikkalippujen hinnat kohoaa silmissä. Mutta onneksi on aina tarjolla klubikeikkoja, joista pääsee oikeasti nauttimaan, kun tunnelma on tiivis ja bändikin lähellä. Niistä vielä raaskii maksaakin vähän enemmän, mutta että noin 100 euroa jättikonsertista, jossa bändiä ei pääse juuri muualta kuin screeniltä tiiramaan. Ei kiitos minulle.