Maailmanlopun malli – tuhon profeetat rajoittavat, kieltävät ja verottavat

Talous 11.10.2010 06:30

Tienviitta

Maailmanloppu on länsimaiden suuri kertomus, ja se on voimakas. Kärpäspaperin lailla se vetää tykönsä ja järjestää muotoonsa kaiken hälyttävän, mitä teknologian tai yhteiskunnan kehitys tuo tullessaan.

Edward Gibbonin klassikko vuodelta 1776 tulkitsi Rooman valtakunnan tuhon seuraukseksi hyveen ja mieskunnon rappiosta. Oswald Spengler piti 1917 länsimaiden perikatoa kulttuurin vanhenemisena. Arnold Toynbee selitti 1934 tuhon vastuuttomalla politiikalla ja kulutuksella.

Resurssien loppuminen, saastuminen, ilmaston kylmeneminen, ydinaseet ja pandemiat ovat kukin vuorollaan tarttuneet profeetta Danielin, apostoli Johanneksen ja historioitsija Gibbonin muotoilemaan malliin. Nyt ilmastonmuutos tarjoaa limaisen laudan, jolle kaikki pahan ilman linnut voivat istahtaa pipertämään omaa versiotaan suuresta kertomuksesta.

Maailmanloppu on jäänyt tulematta yhtä monta kertaa kun sitä on julistettu.

Kasvun rajoittajat esiintyvät ylemmän moraalin etujoukkona. Siksi tulee tarkastella paitsi asiallisia argumentteja myös keinovalikoiman moraalia.

Maailmanlopun malli keskittyy nykyhetkeen ja lähitulevaisuuteen siinä uskossa, että ennen kaikki oli paremmin. Kärpäspaperin liisteristä ei näe, miten ihmeellisiin saavutuksiin vapaa, utelias ihminen on kyennyt ja edelleen kykenee. Ongelmiin haetaan ratkaisuja. Mitä useampi osallistuu, sen parempia ne ovat. Maailmanloppu osoittautuu kasvukriisiksi, jonka jälkeen aukeaa uusi kehitystaso.

Kieltäjä ei keksi uutta

Tuhon profeetoilla ei ole muuta ratkaisua kuin talouden kasvun rajoittaminen kieltämällä ja verottamalla. Jos kasvu kuristetaan, vähenevät myös ratkaisumahdollisuudet. Henkistä ja taloudellista kasvua ei voi irrottaa toisistaan.

Jos taloudellisen toimeliaisuuden aluetta rajoitetaan, vähenee myös muu kanssakäyminen. Koneiden korvaaminen ihmistyöllä tietää raadantaa ja köyhyyttä. Kiellot sulkevat vaihtoehtoiset tulevaisuudet; haittaverojen mukana menevät innostus, innovaatiot ja individualismi. Kieltäjä ei keksi uutta.

Gibbonin käsitys hyveiden rappiosta johtaa kauhistelemaan yksityistä kerskakulutusta. Se ei salli huomata, että kasvun ahneimmat automaatit ovat valtiot, kunnat ja asemaansa parannusta toivovat köyhät.

Merkittävää talouskasvua ei lähivuosina ole näköpiirissä, joten kasvun kauhuja ei tarvitse vähään aikaan murehtia. Rajoittamiskeskustelussa on happamien pihlajanmarjojen makua.

Nyt olisi tilaisuus esittää, miten hyvinvointia lisätään ilman uusia resursseja. Neuvoja tarvitsisivat kipeästi niin kunnat kuin valtiokin, jotka paikkaavat kasvun puutetta ottamalla lainaa.

Politiikan välineitä ovat kieltojen lisäksi myös sallimiset. Voi myös jättää verottamatta innovatiivisia, resurssiniukkoja ja tuottavuutta moninkertaistavia ratkaisuja. Lopun odottajien valikoimaan ne eivät kuulu. Maailmanlopun suuri kertomus tarjoaa selviytymiskeinoiksi vain katumusta, kurjuutta ja alistumista.

Kuvitus Janne Tervamäki.