Maahanmuutto kasvatti Suomen väkilukua vuonna 2009

maahanmuutto
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen väkiluku vuodenvaihteessa oli 5 350 462. Tilastokeskuksen mukaan väestönlisäyksen suurin syy oli maahanmuutto.

Ero syntyvyyden ja maahanmuuton välillä ei kuitenkaan ole valtava. Lapsiakin syntyi vuonna 2009 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Viime vuonna syntyi 60 417 ja kuoli 49 744 suomalaista – väkiluku kasvoi siis “omin voimin” 10 673 hengellä.

Lisäksi Suomeen muutettiin. Maahanmuuttajia oli 13 475 enemmän kuin niitä, jotka muuttivat pois Suomesta.

Näin ollen Suomen väkiluku kasvoi 24 148 ihmisellä vuonna 2009. Tämä oli hieman vähemmän kuin vuonna 2008 mutta enemmän kuin muina 2000-luvun vuosina.

Vuosi 2009 oli toinen vuosi peräkkäin, jolloin maahanmuutto kasvatti Suomen väkilukua enemmän kuin syntyvät lapset.

Maahanmuuttajaksi Tilastokeskus laskee henkilön, joka aikoo jäädä Suomeen ja jolla on vähintään vuoden oleskeluun oikeuttava lupa.

Lähde: Tilastokeskus