Lama on myös julkisen vallan moka

Kustaa Hulkko
Talous 25.5.2009 05:50

Moni uskoo, että rahoitusmarkkinoiden romahdus johtui vain pankkiirien ahneudesta. Sen takana oli kuitenkin myös julkisen vallan epäonnistuminen.

Lamaa on jatkunut jo yli puoli vuotta. Työpaikkoja ja hyvinvointia menetetään kautta maailman.

Kuka muistaa, mistä talouskriisi sai alkunsa? Sehän lähti liikkeelle Yhdysvaltain subprime-lainoista eli asuntoluotoista, joita myönnettiin toisen luokan asiakkaille. Subprime-lainojen varaan rakennettiin valtaisa määrä rahoitus- ja sijoitusinstrumentteja, jotka tuottivat jättitappiot, kun asuntomarkkinoiden hintakehitys petti.

On esitetty painavia todisteita, joiden mukaan suoranaiset rikokset olivat kriisin osasyy (ks. ”Amerikkalainen pankkiryöstö”, SK 17/2009).

Toiset taas syyttävät romahduksesta pankkiirien ahneutta.Rahoitusmarkkinoiden romahdus

Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professori Ari Hyytinen ei yhdy tähän näkemykseen.

”Ihmisten ahneus on epätyydyttävä selitys siksi, että ihmiset ovat kai yhtä lailla ahneita tai ei-ahneita ennen ja jälkeen tämän kriisin.”

Hyytinen yhtyy analyysiin, jonka mukaan omaisuudenhoitajien ja pankkiirien kannustimiin liittyi suuria ongelmia.

”Bonukset ja palkkiot perustuivat lyhyen ajan suorituksiin, kun taas riskit realisoituivat pidemmällä aikavälillä.”

Markkinoiden keskeisiin ongelmiin kuului myös tiedon epätasainen jakautuminen markkinoilla. Informaatio subprime-instrumenttien riskeistä – ennen kaikkea niiden yhteydestä asuntomarkkinoiden hintoihin – ei välittynyt sijoittajille. Tietoa oli, mutta sitä katosi myyjien ja ostajien pitkissä järjestelyketjuissa.

Hyytisen mukaan tähän liittyy myös ”puuttuvan markkinan” ongelma. Jos joku olisi ajatellut jo 2000-luvun alkuvuosina, että subprime-lainoissa on jotakin mätää, hän ei olisi voinut toimia sijoittajana näkemyksensä mukaisesti, koska sopivia markkinoita ei yksinkertaisesti ollut ennen vuotta 2006.

Niinpä tieto näistä riskeistä jäi välittymättä markkinoiden kautta. Siksi myös niiden havaitseminen lykkääntyi kohtalokkaan pitkään.

Vikaa julkisessa vallassa

Hyytisen mukaan subprime-markkinoiden synnyn ja kasvun takana olivat myös Yhdysvaltain poliitikkojen tietoiset toimenpiteet: omistusasunnosta haluttiin tehdä jokamiehen vaihtoehto.

”Subprime-markkinoiden kehittymisellä oli voimakas poliittinen tuki.”

Viranomaiset rohkaisivat ja osin ohjasivat asuntoluotottajia Fannie Mae ja Freddie Mac laajentamaan toimintaansa. Yhdysvalloissa oli käytössä myös muita julkisia takaus- ja osaluotto-ohjelmia.

Julkisella tuella oli kaksi seurausta: riskialttiiden lainojen hinnoittelu vääristyi ja subprime-markkinoiden kasvu vauhdittui.
Oma ongelmansa on se, että pankeilla on julkisen vallan sanoin lausumaton takaus. Kriisissä valtio tulee yleensä tukemaan sellaista pankkia, joka on ”too big to fail”, liian suuri kaatumaan.

Se taas perustuu siihen, että on vahva yhteiskunnallinen intressi ehkäistä pankkikonkursseja, koska ne voivat aiheuttaa suurta tuhoa koko talouteen.

Miten siis estää pankkien kaatuminen ja pakottaa ne samalla kantamaan riskinottonsa kustannukset?

”Se ei ole helppo yhtälö”, Hyytinen sanoo.

Kuvitus Janne Tervamäki

Keskustelu

Ihan samaa mieltä Hyytisen kanssa: luottoluokittajat ovat olleet 2000-luvulla niin tarkasti valtion ohjauksessa, että kyse ei ole markkinoiden epäonnistumisesta (market failure) vaan ennen kaikkea julkisen vallan epäonnistumisesta (government failure).

Luottoluokittajathan antoivat kuorossa ninja-luotoille kolmois-A luokituksia. Luokitukset pätivät ainoastaan lainan ensimmäisiin vuosiin, ei loppuihin, joten ne olivat ihan hyviä lainoja, jos ne papaerit saipilkottua ja myytyä eteenpäin. Ja aika monethan niistä lainoista oli rakennettu sillä tavoin, että niissä oli lainansaajan huomenlahjana pari vuotta lähes maksutonta aikaa.

Tässähän voidaan myös ajatella, että kun muuten hyvien lainojen sekaan laittaa vain ihan pikkasen huonoa lainaa, niin kokonaisuudessaan paketin luokitus säilyy korkeana, jolloin riski on raja-arvoltaan ”häviävän pieni”. Mutta kun kaikki tekevät samalla lailla, niin kyllä ammattitaitoisen luottoluokittajan tulisi ymmärtää, ettei kokonaisriski enää liukene olemattomiin. Ja mitä ilmeisimmin he todellakin tajusivat tämän. Joten luokitus oli tahallisen valheellinen (eikä vain ammattitaidoton).

USA:n liittovaltio ei ole oikein hanakasti jaksanut selvittää tätä, koska päättäjät joutuisivat aika nopeasti vetämään itsensä ja poliittisesti nimitetyt byrokraatit syytettyjen penkille. Joten he mielummin käyttäytyvät moraalikadon (moral hazard) mukaisesti ja pelastavat pankkeja syytämällä hyvää rahaa huonon rahan perään.

Kamalan vähän luokitusten vääristymistä ja vääristymät mahdollistaneesta systeemisestä viasta on myös Suomessa kirjoitettu. Ehkä täälläkin on ”sosiaalista tilausta” uskoa ahneuteen silloinkin, kun systeemissä on selkeä virhe ja systeemisuunnittelusta vastaavat saavat itse päättää, mitä tutkitaan ja mistä puhutaan. Odottelen tässä Suomen Kuvalehden pintaa syvemmälle menevää artikkelia aiheesta: Kuinka teet vuosisadan puhalluksen käyttäen julkisia instituutioita?