Lama jatkunut yli neljä vuotta – ”peruutuspeilistä ratkaisuja ei löydy”

Talouspolitiikka keskittyy liikaa vientiin ja investointeihin, sanoo palvelutyönantajien toimitusjohtaja.
Talous 9.1.2015 14:00
Riitta Varpe Etelärannassa Helsingissä. © Ari Heinonen

Kysynnän vahvistaminen on Palvelualojen työnantajien toimitusjohtajan Riitta Varpen mielestä liian vähän esillä talouspoliittisessa keskustelussa.

Varpen mukaan Paltalle kysynnän, ay-kielellä palkansaajien ostovoiman, varmistaminen on tärkeää. Paltan 1 700 jäsenyrityksen liikevaihto on 39 miljardia euroa. Työntekijöitä yrityksissä on 150 000.

”Siinä on menetetty aikaa, kun on pohdittu vain, miten saadaan sinänsä välttämättömiä yksityisiä investointeja ja vientiä. On unohdettu kotimainen kysyntä, ja sille on käymässä huonosti.”

Varpe muistuttaa, että yksityisten palveluiden osuus on 40 prosenttia kansantuotteesta. Häntä tuntuu sapettavan oppositiojohtaja Juha Sipilän (kesk) ja Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n uuden puheenjohtajan Matti Alahuhdan puheet.