Lahjuskohu ei toistaiseksi ole vahingoittanut Patrian bisneksiä

aseteollisuus
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mahdollinen yhteisösakko sulkisi Patrian julkisista hankinnoista joissakin maissa.

“Patria ei ole maksanut lahjuksia. Kysymys on siitä, ovatko käyttämämme konsultit maksaneet niitä ja jos ovat, kuinka tarkasti Patrian olisi pitänyt valvoa konsulttien toimia.”

Näin sanoi Suomen valtion aseyhtiön yrityssuunnittelusta ja markkinoinnista vastaava johtaja Jukka Holkeri esitellessään yhtiönsä ilmailubisneksiä alaa seuraaville toimittajille Jämsän Hallissa.

Laajaa huomiota herättänyt ja useaan maahan levinnyt Patrian lahjusskandaali ei koske tätä eli Aviation-liiketoimintaa vaan on rajoittunut sotilasajoneuvoja valmistavaan Land-yksikköön. Holkeri itse ei ole epäiltyjen joukossa.

Lahjontaepäilyjä on tutkittu ja tutkitaan useassa eri maassa.

Egyptin tykkikaupoissa lahjustutkinta hyytyi sikäläisten viranomaisten yhteistyöhaluttomuuteen, mutta neljä Patrian nykyistä tai entistä työntekijää tuomittiin Suomessa kirjanpitorikoksista ja avunannosta niihin.

Kroatian ajoneuvokaupat ovat yhä esitutkintavaiheessa.

Sloveniassa maan entinen pääministeri Janez Janša sai kesäkuun alussa kahden vuoden vankeustuomion lahjusten vastaanottamisesta Patrian ajoneuvokauppojen yhteydessä.

Itävallassa sikäläinen Patrian konsultti sai kolmen vuoden tuomion lahjonnasta Slovenian ajoneuvokaupoissa.

Suomessa käräjäoikeus alkaa elokuussa käsitellä syytteitä, joissa kuutta patrialaista syytetään lahjonnasta ja yhtiötä yritysvakoilusta. Syyttäjä hakee vankeustuomioita ja Patrialle 600 000 euron yhteisösakkoa.

Slovenia tilasi alun perin 135 ajoneuvoa. Määrä on romahtanut 30 kappaleeseen, mikä johtuu lahjusskandaalin lisäksi myös Slovenian valtion akuutista rahapulasta. Maatahan veikataan seuraavaksi asiakkaaksi EU:n tukipaketteja jakavalla luukulla.

Maine on vahingoittunut

Kävi oikeusprosesseissa lopulta miten tahansa, Patrian maine on kärsinyt pahoja kolhuja. Yhtiön johto on toiminut joko rikollisella tai ainakin hyvin taitamattomalla tavalla.

Ihme kyllä kolhut eivät Holkerin mukaan ole vaikuttaneet ainakaan toistaiseksi millään tavalla yhtiön liiketoimiin.

“Nämä prosessit ovat kuitenkin vielä kesken. Yrityksen mahdollinen tuomio saattaa kyllä vaikuttaa”, Holkeri sanoo.

Hänen mukaansa joissakin maissa yritykselle langetettu yhteisösakko estää sen osallistumisen julkisiin hankintoihin.

Lahjontaepäilyjen jälkeinen aika rassasi patrialaisia (“ai sinä olet yhä vapaalla jalalla, vaikka olet töissä Patriassa”), mutta tämä vaihe meni pian ohi. Holkerin mukaan jupakka ei ole myöskään vaikuttanut yrityksen houkuttelevuuteen työnantajana.

Etiikka on nyt iskusana

Yritystoiminnan etiikka on nyt kuitenkin todellinen iskusana Patriassa. Yritys vakuuttaa pyrkivänsä tässä suhteessa ykköskategoriaan omalla toimialallaan.

Transparency Internationalin asteikolla Patrian arvosana oli viime vuonna E kun huonoin kategoria on F. Tavoitteena on nousta ensi vuonna vähintään C-tasolle.

Eettisen selkärangan vahvistaminen on tarpeen senkin vuoksi, että ase- ja ilmailuteollisuuden markkinat ovat siirtymässä budjettejaan supistavista länsimaista entisiin ja nykyisiin kehitysmaihin. Niissä korruptio kaikilla mahdollisilla aloilla on perinteisesti ollut yksi suurimmista ongelmista.

Kaikista kohuista huolimatta Patrialla menee hyvin. Yhtiö teki viime vuonna 87 miljoonan euron liikevoiton 736 miljoonan euron liikevaihdosta. Kannattavuus oli alan keskiarvoa parempi ja työntekijämäärää on kasvatettu.

Tilauskanta on Holkerin mukaan lähivuosillekin hyvä, mutta sitten on “sumuisempaa”.

Aviation-yksikkö ja sen 874 työntekijää ovat jo aikoja sitten haudanneet haaveet lentokoneiden rakentamisesta. Jämsän Halli tuottaa palveluja, joiden tarkoituksena on taata sotilaskoneille riittävän pitkä elinkaari.

Ylivoimaisesti tärkein asiakas on tietenkin Suomen ilmavoimat. Hallissa ilmavoimien ykköspyssy Hornet tunnetaan paremmin kuin ehkä missään muualla, valmistajamaa Yhdysvallat mukaan lukien.

Hallissa tehdään myös osia eurooppalaisen Airbusin koneisiin. Valitettavasti vain kaksi tärkeintä kohdetta, eurooppalaisen Airbusin superjumbo A380 ja sotilaskuljetuskone A400M ovat jääneet kauas toivotuista tuotantomääristä, eikä niiden osavalmistus ole ollut taloudellinen menestys Patriallekaan.

Yhtiö ei ole enää mukana Airbusin uusimman koneen A350XWB:n osavalmistajien joukossa.

Patria Aviation tekee myös helikopteribisnestä Pohjoismaissa ja tarjoaa lentokoulutusta sekä sotilaille että siviileille. Uutuus on Norjan Bardufossista ostettu pieni helikopteriyritys, jonka kautta yhtiö pyrkii Norjan sotilaskoptereiden huoltajaksi.

Samanlaista bisnestä tehdään jo nyt Ruotsissa ja Suomessa, joten Patria on iso toimija nopeasti kehittyvässä ja paljon puhutussa pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä.