Lahjoitetaan: ruumis tieteelle

lahjoitukset
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuolema ei ole este hyödyksi olemiselle. Mutta miten ruumiin testamenttaaminen käytännössä tapahtuu? Ja miksi jättää maallinen maja opiskelijoiden leikeltäväksi?

Ruumis
Halu palvella elämää kuoleman jälkeen voi toimia motiivina ruumiin lahjoittamisessa tieteelle. Kuva Kai Widell

Otsalla kulkee hienoinen ryppy merkkinä tulevasta. Mielessä hiertää huoli omasta tarpeellisuudesta. Halu palvella elämää vielä kuoleman jälkeen onkin erikoislaboratoriomestari Kari Kotikummun mukaan yksi ruumiinsa tieteelle lahjoittaneiden motiiveista. Kotikumpu vastaa Kuopion yliopistossa ruumiiden testamenttaamisesta.

Tampereen yliopistossa testamenttausasioista huolehtii professori Seppo Parkkila.

Testamenttaus tapahtuu ruumiinluovutuskirjalla, jonka allekirjoittamalla henkilö sitoutuu antamaan kehonsa kuoleman jälkeen opetuskäyttöön. Lomakkeita saa tilattua lääketieteellisistä tiedekunnista.

Kaikki kelpaavat

Ruumiiden testamenttaajille ei ole terveys- tai ikävaatimuksia. Balsamoinnin takia ruumiiden tulee kuitenkin olla kokonaisia. Siksi luovuttaja ei voi tehdä elintestamenttia tai kuolla tapaturmaisesti.

“Jos henkilölle joudutaan tekemään ruumiinavaus, emme voi ottaa häntä vastaan”, Kotikumpu sanoo.

Myös pitkä kuljetusmatka karsii luovuttajia – yliopistoilla ei ole varaa kuljetuttaa ruumista kovin kaukaa.

Vaikka ennakkovaatimukset täyttyisivät, kaikkia testamentteja ei voida silti panna täytäntöön. Ongelmia tuottavat yliopistojen rajalliset varastointitilat.

Kuopiossa tehdään joka vuosi 30-40 testamenttausta. Voimassaolevia testamentteja on yhteensä 800. Opetuskäyttöön otetaan kuitenkin vuosittain vain kuusi ruumista.
Tampereella ruumiita vastaanotetaan noin kymmenkunta.

Balsamointi takaa säilyvyyden

Testamenttaajan kuoltua sairaalahenkilökunnan tai vainajan omaisten tulisi ottaa yhteyttä yliopistoon viimeistään kahden vuorokauden sisällä. Kuopiossa aikaraja on kolme vuorokautta.

Yliopistolla ruumis balsamoidaan ja siunataan vainajan uskontokannan vaatimalla tavalla. Vainaja voidaan myös luovuttaa omaisille siunausta varten.

Balsamointi on tarpeen, sillä ruumiit saattavat odottaa viimeistä tehtäväänsä useita kuukausia. Kuopiossa anatomian kursseja järjestetään vain kerran vuodessa, Tampereella hivenen useammin.

Ei ole ruumista voittanutta

Kursseilla opiskelijat tutustuvat ihmisen rakenteeseen kerros kerrokselta.

“Lihaksia on vaikea opiskella millään muulla tavalla”, Parkkila sanoo.

Ruumiita käytetään myös muun muassa sairauksien aiheuttamien muutosten opettamiseen sekä erikoislääkärikoulutuksessa uusien leikkausmenetelmien kehittämiseen.

Kun ruumiit ovat tehneet tehtävänsä, ne tuhkataan ja viedään kirkkomaahan. Tuhka voidaan myös luovuttaa omaisille.

Anatomian laitos maksaa arkun, ruumiin kuljettamisen yliopistolle ja tuhkaamisen. Muista kuluista, kuten hautakiven hankkimisesta, vastaavat vainajan omaiset.

Näin luovutat ruumiisi tieteelle

  • Ota yhteyttä lääketieteen laitokselle ja tilaa ruumiinluovutuskirja.
  • Tutustu ohjeisiin ja palauta lomake täytettynä.
  • Kuole selvissä olosuhteissa – ruumiinavaus estää balsamoinnin.
  • Suhtaudu luovutukseen kiihkottomasti – yliopistot eivät pysty vastaanottamaan kaikkia ruumiita.
  • Voit peruuttaa testamentin soittamalla laitokselle.

Allekirjoitus ei takaa tulosta

Pelkkä luovutuskirjan allekirjoittaminen ei takaa, että ruumis pääsisi opetuskäyttöön. Sama pätee Juliana von Wendtin säätiöstä tilattavaan kudosluovutuskorttiin, jolla voi ilmaista halunsa lahjoittaa kudoksensa tai ruumiinsa tutkimus- ja opetuskäyttöön.

Kortti ei sido oikeudellisesti mihinkään. Ruumiinsa opetuskäyttöön halajavan pitääkin allekirjoittaa kortin lisäksi ruumiinluovutuskirja.

“Kudosluovutuskortti toimii lähinnä ajatusten herättäjänä ja jatkopäätösten helpottajana”, kertoo säätiön toiminnanjohtaja Marianna Norringin.

Teksti Viivi Pietiläinen